Onko kirjasto Charlie?

Viime päivinä yksi jos toinen on ilmoittanut olevansa Charlie. Je suis Charlie -kyltin kantaminen on Pariisin terrori-iskun uhrien kunnioittamista, sananvapauden puolustamista ja väkivallan vastustamista.

Olenko minäkin Charlie? Tietenkin olen näiden mielenosoittajien kanssa samassa rintamassa, mutta mitä oikeasti olisin valmis tekemään sananvapauden eteen? Miten työssäni voin edistää sananvapautta? Ajaako Suomen kirjastolaitos pelottomasti sananvapauden asiaa?

Yleinen käsitys lienee, että Suomen kirjastoissa sensuuri ei ole ongelma. Kirjastohistoriaa tutkiessamme saatamme naureskella "myrkkykaapeille", mutta aikanaan kirjan poistaminen kirjaston avohyllystä oli tehokas tapa rajoittaa kirjan saatavuutta. Nykyään suurin osa tiedosta kulkee verkkoja pitkin kirjastoista välittämättä. Kirjastojen kokoelmiin ei siten ole mielekästä kohdistaa sensuuritoimenpiteitä. Haluaisin myös uskoa, että jos joku sellaista yrittäisi, kirjastoihmiset nousisivat vastarintaan. Vai?

Vajaa kymmenen vuotta sitten Heikki Poroila julkaisi pamflettikirjan Luurangot portinvartijan kaapissa. Siinä Poroila syyttää kirjastoväkeä perusteettomasta sensuroinnista aineiston valinnassa. Hän hahmottelee kirjassaan myös kirjastoalan eettiset periaatteet. Virallisemmat Kirjastotyön eettiset periaatteet saatiin vasta syksyllä 2011. Samoihin aikoihin keskusteltiin vilkkaasti, millä perusteella kirjastot eivät olleet hankkineet kokoelmiinsa Jussi Halla-ahon kirjaa.

Luulisi siis, että nyt asia olisi nyt jokaisessa kirjastossa sisäistetty. Itsesensuuri on kuitenkin siitä hankalaa, että usein se on tiedostamatonta ja siten vaikeata huomata. Valitsijan mieltymykset väistämättä vaikuttavat aineistovalintaan. Siksi olisi hyvä, että valitsijoita olisi useita ja että valintaa kierrätettäisiin työntekijältä toiselle. Isommissa yksiköissä tämä onkin mahdollista järjestää ja monissa kirjastoissa näin toimitaankin.

Musiikin valitsijat harvemmin joutuvat sananvapausasioita miettimään. On kuitenkin yksi musiikinlaji, jota valitessa olen huomannut sisäisen sensuroijani: black metal. Se on kaukana musiikkimakuni ulkopuolella ja myönnän, että väkivaltaa ja tuhoa henkivät sanoitukset onnistuvat hätkähdyttämään minua. Siksi huomaan joskus miettiväni, että pitääkö tällaista musiikkia hankkia kirjastoon ja saattaa kaiken kansan saataville.

Sensuurin tielle en kuitenkaan voi lähteä. Sen estää jo kokoelmapolitiikkamme: haluamme kirjastoon musiikkikokoelman, joka on laaja ja kaikki musiikkityylit edustavasti kattava. Silloin ei black metaliakaan voi sivuuttaa. Ja jos itse en tiedä, mitä black metal -levyjä kannattaa hankkia, perehdyn niistä kirjoitettuihin asiantuntijalausuntoihin eli levyarvioihin.

Ei siinä sen kummempaa. Olenko siis sittenkin Charlie?

Katoavien levyhyllyjen mysteeri

Vuodenvaihde on hyvä hetki puntaroida ajan henkeä. Mitä mieltä olet näistä väitteistä?

1. CD-levyt ovat halvempia kuin koskaan
Alle puoli vuotta vanhan levyn voi löytää reilusti alle kymmenellä eurolla eikä siinä tarvitse olla mitään taiteellista vikaa. Tämän voi mainiosti todeta menemällä levykauppaan juuri nyt, kun käynnissä on jokavuotiseksi vuodenvaihteen perinteeksi muodostunut Levyale. Alennusmyynti on kuitenkin käytännössä ympärivuotinen ja halvimman hinnan löytäminen on netissä hyvin helppoa. Entäpä käytetyt levyt? Niitä saa puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskuksista, jonne moni on joutunut kokoelmansa dumppaamaan, kun divarit eivät CD-levyjä suostu enää ottamaan vastaan.

2. Omistamisen tarve vähenee
Miksi ne levyt sitten ovat siellä kierrätyskeskuksissa? Siksi, koska verkossa on valtava musiikkikokoelma muutaman klikkauksen päässä käytettävissä milloin vain missä vain. Suurelle fyysiselle levykokoelmalle ei ole kodissa tarvetta. Minä näen tämän osana laajempaa ajattelutavan muutosta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Internet mahdollistaa entistä joustavampia tavaroiden vuokraus- ja lainauspalveluita. Tälle on jo vakiintunut sanakin: jakamistalous. Omistaminen vaihtuu yhä useammin palvelujen käyttämiseksi.

3. Levykokoelmia ja kirjahyllyjä ei enää arvosteta
Harmittaa myöntää, mutta Teuvo Loman saattoi olla oikeassa väittäessään kirjahyllyjen olevan muinaismuistoja. Usein asia on ratkaistu jo arkkitehdin suunnittelupöydällä niin, että ainakaan olohuoneessa ei kirjahyllylle sopivaa paikkaa edes ole. Minua tämä harmittaa ja ihmetyttää, koska levy- ja kirjahyllyjen tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa: hyllyjen sisällön perusteella saa niiden omistajasta pääteltyä hyvinkin paljon. Tai jos ei muuta irtoa, niin ainakin hyviä keskustelunavauksia.

Ilmiö näkyy kirjastoissakin monella tapaa, selkeimmin kirjastojen poistomyynneissä, joissa kirjoja jää myymättä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kirjastojen lainaluvut eivät ole suuresti romahtaneet, mutta huolestuttavaa on se, että nuorten lukeminen on vähentynyt. Todellakin: 15-24-vuotiaita nuoria miehiä ei turhan usein kirjastossa näe.

Kirjastojen kannalta tässä kaikessa on kuitenkin myös mahdollisuuksia. Ainakin tuo jakamistalous on nimenomaan kirjastojen ydinaluetta. Sovitaan sitten niin, että ulkoistetaan levy- ja kirjahyllyt kodeista kirjastoihin. Me pidämme hyllyt ojennuksessa ja päivitämme klassikoiden sekaan uutuuksia. Sitten kun tarvitset sen yhden biisin, jota et mistään muualta saa käsiisi, me hankimme sen sinulle käden käänteessä. Ehkä aika rehvakas uudenvuodenlupaus, mutta siihen tähdätään!

Tervetuloa harjoittamaan jakamistaloutta kirjastoon myös vuonna 2015!

Ps. Jos kuitenkin haluat kotiisi kirjahyllyn, mutta et ihan perinteistä, täältä saa vinkeitä ideoita. 

Poistoblues

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on parhaillaan käynnissä poistomyyntitapahtuma. Levymetsästäjille en kuitenkaan kovin suuria saaliita lupaa. Jyväskylän kaupunginkirjastossa on perinteisesti oltu varsin varovaisia CD-levyjen poistamisessa. Jatkossa tilanne saattaa kuitenkin muuttua: meillä nimittäin loppuu hyllytila.

Yksi keino helpottaa tilannetta on siirtää harvemmin kysytty tavara varastoon. Vaajakosken aluekirjastosta vapautui pari vuotta sitten varastotilaa, jota ryhdyttiin täyttämään levyillä. Nyt se tie on kuljettu loppuun, sillä kirjasto menettää tämän varastotilan tulevassa Vaajakosken kirjastotalon remontissa. Alun perinkin varasto oli monien mielestä noin yhdeksän kilometrin verran väärässä paikassa. Niinpä varastoa ollaan nyt tyhjentämässä ja siirtämässä pääkirjastolle. Samalla poistetaan levyjä, joita meillä on useampi kappale, eli niin sanotusti löysät pois.

Pääkirjastollakaan varastotilaa ei ole tuhlattavaksi asti. Polttavin kysymys siis on, mitä teemme levyille, joita ei ole kuin yksi kappale Jyväskylän kaupunginkirjastossa, mutta joiden ei kysynnän puolesta tarvitsisi olla avohyllyissä. Aikaisemmin tällaisten viimeisten kappaleiden poistamista on pyritty välttämään. Nyt taitaa tulla seinä vastaan siinäkin asiassa, nimittäin tällaisia levyjä meillä riittää helposti yhden varaston verran.

Kirjastomme varastointiperiaatteita ollaankin parhaillaan päivittämässä. Tilanne on muuttunut edellisestä päivityskerrasta, esimerkiksi Keski-kirjastokimpan perustaminen on kasvattanut asiakkaidemme käytössä olevaa kokoelmaa. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: valtakunnallista musiikkivarastoa ei ole vieläkään.

Kirjapuolella asia on jo ratkaistu: Kuopion Varastokirjastoon  voimme lähettää meiltä poistetut, tarpeeksi hyväkuntoisen viimeiset kappaleet (jos kyseinen teos sieltä vielä puuttuu). Levyjen suhteen tällaista loppusijoituspaikkaa ei Suomessa ole, vaikka sitä on jo vuosikymmeniä suunniteltu. Onneksi on sentään Saundiholvi, Tikkurilassa sijaitseva pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteinen musiikkiaineistojen varasto. Sieltä saa levyjä kaukolainaksi, mutta siellä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan meiltä poistettuja levyjä.

Helppoa ratkaisua ei ole näköpiirissä. Kokoelma on kirjaston kivijalka. Poistamisessa voidaan tehdä isompia ja peruuttamattomampia virheitä kuin hankinnassa. Esimerkiksi vinyylilevyjä poistettiin kirjastoista aikanaan turhan innokkaasti. Tästä virheestä on kirjastoissa otettu opiksi, mutta ratkaisu ei voi olla sekään, että ei poisteta mitään. CD-levyjen luonnollinen poistuma (levyjen katoamiset ja rikki menemiset) ei riitä ratkaisemaan tilakysymystä, vaan jotain on meidän henkilökunnankin tehtävä.

Beatles julkaisee uuden levyn

Beatlesin tuotantoa on taas tarjolla uudessa paketissa. Tällä kertaa kaupataan Beatles-levyjen Amerikka-versioita. Pitäisikö nämäkin versiot tilata kirjastoon? Kuinka mones kerta tämä lieneekään, kun samat levyt yritetään myydä uudelleen?

Uudelleenjulkaisukertojen määrä riippuu siitä, miten lasketaan. CD-muodossa Beatlesin tuotanto on julkaistu oikeastaan vasta kahdesti: ensimmäisen kerran 1987-88 ja toisen kerran 2009. 80-luvun julkaisut eivät hivelleet hifistien korvia, joten siinä mielessä uudelleenjulkaisulle oli ihan oikeasti tilausta. 2009-versioissa remasterointiin, miksauksiin ja julkaisujen ulkoasuun kiinnitettiinkin kiitettävän paljon huomiota ja vastaanotto oli pääosin kiittävää.

Eli ei tuo Beatlesin uudelleenjulkaisutahti nyt niin kovin kova ole. Tämä 2009 CD-julkaisu oli kuitenkin himpun verran ylilyövä erillisine mono- ja stereo-paketteineen. Nyt julkaistu ylellinen U.S.-paketti on liian samanlainen ja tulee liian pian, mikä ainakin minulla aiheuttaa tunteen liian tiheästä tarjonnasta.

Anthology-sarja ja BBC-live-kokoelmat ovat nekin minun mielestäni hieman liioittelua. Tokihan levytyshistoria kiinnostaa, mutta vähemmälläkin tulisi asia selväksi. Paul McCartneyn vaihtoehtoinen näkemys Let it be -levystä on sekin toisaalta mielenkiintoinen, toisaalta turhuuden rajoilla. Nyt julkaistavat U.S.-versiot menevät samaan kategoriaan, ainakin meidän eurooppalaisten näkökulmasta. Aika moni amerikkalainen kuitenkin on lapsuudessaan kuunnellut Beatlesia nimenomaan amerikkalaisilta levyversioilta, joten heille voivat nämä CD:t tarjota melkoisen nostalgiatripin.

Kaiken tämän marmatukseni jälkeen olen silti sitä mieltä, että Beatles-tuotannon uusissa julkaisuissa on pysytty melko maltillisella linjalla. Beatlesin musiikki menisi kaupaksi vaikka minkälaisessa paketissa, mutta oikeuksien haltijat ovat pyrkineet pitämään brändin tason korkealla. Beatles-biisejä ei ole sekalaisilla kokoelmilla, ainakaan alkuperäisinä esityksinä. Beatles-kokoelmalevyjä ei ylipäätään ole CD-muodossa muita kuin klassikot punainen ja sininen sekä listaykköskokoelma 1. Se on yllättävän vähän, jos verrataan mihin tahansa muuhun maailmanlaajuisesti tunnettuun bändiin. (Love-albumin voisi tietysti laskea kokoelmaksi, mutta minusta se on jotain muuta.)

Vielä niistä U.S.-levyistä: taidan tyytyä tilaamaan kirjaston kokoelmiin vain Yesterday and today -levyn, lähinnä ulkomusiikillisista seikoista. Siihenhän liittyy se pahennusta herättänyt ja hyllytetty "teurastamo"-kansikuva. Kyseinen kuva on luonnollisesti mukana tässä uudelleenjulkaisussa. Kirjasto toimii tässäkin ns. resurssiviisaasti, koska teidän ei tarvitse hankkia tällaisia kuriositeettilevyjä omaksi.

Ps. En tiedä, mikä on ennätys yksittäisen levyn uudelleenjulkaisujen määrässä, mutta Pink Floydin Dark side of the moonin täytyy olla aika lailla kärjessä. Tämän selvityksen mukaan kyseinen levy on masteroitu CD-julkaisua varten yksitoista kertaa! Siltikään yksiselitteisesti parasta versiota ei ole saatu aikaiseksi, vaan keskustelu jatkuu edelleen... Keski-kirjastojen neljä eri versiota riittänevät hyvin.

Informaatikon tunnustukset

Työpisteessäni on useampi hyllymetri CD-levyjä, jotka ovat olleet siellä jo vuosia, ilman että olen tehnyt niiden eteen oikein mitään.

Näin, nyt se tuli sanottua. Tähän tunnustukseeni sain vauhtia mainiolta Librarian Shaming -sivustolta, jossa kirjastolaiset ympäri maailmaa tunnustavat rikoksiaan. Erityisesti tuo viereinen tunnustus osui lähelle tätä minun tilannettani. Tosin nämä työpisteessäni marinoituvat levyt ovat sentään "korjauksessa", eivätkä näy verkkokirjastossa kirjaston hyllyssä olevina.

Miten tähän on päädytty? Kysymys on puutteellisesti, huonosti tai peräti väärin luetteloiduista levyistä. Useimmista levyistä puuttuvat osakohteet, eli nämä levyt saa hakutulosjoukkoon, vaikka hakee niiden sisältämien kappaleiden nimillä. Lisäksi levyyn kiinnitetyt tarrat, joita käytetään hyllytyksen ja aakkostuksen apuna, ovat kaikissa uusimisen tarpeessa.

Suuri osa näistä levyistä on poimittu hyllystä jo kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 2009. Yhdistimme kolmen eri kirjaston tietokannat, minkä seurauksena hyllyissämme oli läjäpäin niteitä, joissa oli väärä luokkamerkintä tarrassa. Ajattelin, että poimitaan pois samalla nämä muutkin tavalla tai toisella parantelua tarvitsevat levyt. Siinä vaiheessa yliarvioin raskaasti omat resurssini. Kävi nimittäin niin, että näiden vuosien aikana on jatkuvasti riittänyt kiireellisempää ja tärkeämpää tekemistä. Nämä ovat kuitenkin etupäässä vanhoja levyjä, joilla ei suurta kysyntää ole ollut vuosiin. Korjausluetteloinnin jälkeen ne toki löytyvät paremmin tietokannastamme, mutta kovin suuria lainahittejä niistä silti tuskin tulee.

Viimein tuli kriittinen piste vastaan. On aika lopultakin tunnustaa tosiasia, että minä en näitä saa tehtyä, vaikka eläkeikääkin nostettaisiin. Niinpä lakkaan hautomasta levyjä Vaajakosken kirjastolla ja siirrämme levyt pääkirjastolle, missä niitä voi useampikin ihminen korjailla. Kovin vauhdikasta käsittelyä levyt tuskin saavat sielläkään, sillä ei niiden kiireellisyysaste mihinkään nouse. Todennäköisesti monen levyn kohtalo on myös päätyä poistoon, kun tarkemmin tarkasteltuna käy ilmi, että kokoelmissamme ei sitä levyä tarvitakaan.

Istun nyt siis aasinhattu päässäni työhuoneeni nurkassa vielä hetken aikaa pahoitellen sitä, että nämä kaikki levyt ovat olleet poissa asiakkaiden ulottuvilta niin kauan. Sitten kokoan itseni ja jatkan työntekoa sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti tyhjältä pöydältä. Huraa!

Vuoden parhaat levyt

Vuoden lopussa on tapana tehdä erilaisia listoja kuluneen vuoden parhaista levyjulkaisuista. Kollegani valmisteli aiheesta aineistoesittelyä ja listoja selatessaan huomasi, että moni kriitikoiden valitsemista levyistä puuttuu kokonaan kirjaston kokoelmista. Saman huomasin minäkin jo pelkästään Keskisuomalaisen ja Helsingin Sanomien listoja tutkiessani. Olemmeko me kirjaston levyvalitsijat näin pahasti pihalla, kun noin moni hyvä levy on jäänyt tutkan ulkopuolelle, vai mitä tästä pitäisi ajatella?

Hätäpäissäni keksin kaksi selitystä:

1. Musiikkikriitikot ovat runsaan tietämyksensä ja hioutuneen makunsa takia eksentrikkoja, jotka haluavat brassailla nostamalla esiin levyjä, joista harva on koskaan kuullutkaan. 
2. Musiikkijulkaisujen määrä on räjähtänyt, samoin erilaisten tyylilajien määrä. Laatu ja mielenkiintoisuusarvo ovat määrästä huolimatta korkealla (joskin toki pohjanoteerauksiakin riittää), mutta kaikkea tätä hyvää ei vain voi kirjastoon hankkia. 

Oli näissä selityksissä perää tai ei, on tässä hyvä syy miettiä hetki kirjaston kokoelmastrategiaa. Pitäisikö kirjaston olla nimenomaan se paikka, josta löytyvät nekin teokset, joita ei muualta ole saatavilla? Miksi kirjaston pitäisi painottua mainstream-menestyksiin, joita asiakkaat saavat helpommin ja nopeammin muualta?

Ideaalitilanteessa kaikki julkaistava aineisto olisi helposti saatavilla. Rajallisten resurssien maailmassa, mukaan lukien yleiset kirjastot, joudutaan tasapainottelemaan. Pakkohan meidän on tarjota asiakaskunnallemme sitä, mitä eniten lainataan. Sen lisäksi kuitenkin otamme kokoelmiimme myös pienemmän yleisön levyjä. Laadukas äänite hyvin luetteloituna löytää kyllä yleisönsä, vaikka sitten vuosien päästä, näin me muistiorganisaatioihmiset uskomme. Kuinka paljon sitten voimme satsata tähän ns. "pitkään häntään" (oletettavasti) paremmin lainaan menevien kustannuksella? Tämä taitaa jäädä ikuisuuskysymykseksi.

Minun nähdäkseni me voimme jatkaa samalla linjalla, tietenkin jatkuvasti uusia tuuli haistellen. Myös te asiakkaat voitte vaikuttaa, vaikkapa hankintaehdotuksia tekemällä. Kiitos teille tästä vuodesta ja ollaan yhteyksissä myös vuonna 2014!

Ps. Esimerkki yleisöpalautteen voimasta kokoelmastrategian suhteen: Tampereen kaupunginkirjastossa tehtiin tällainen uudistus. Olisikohan meillä kysyntää uusille vinyyleille?

Pps. Oma suosikkini tänä vuonna ilmestyneistä levyistä on James Blaken Overgrown, lähinnä siksi, että se on elektronisuudessaan jotain ihan muuta, kuin mitä olen tottunut kuuntelemaan. Tosin kun elektronista kuorta raaputtaa, sen alta löytyy melko perinteisiä laulaja-lauluntekijä -tyyppisiä kappaleita. Ehkä siksi tykästyin tähän: erilaisen ja tutun sopiva yhteentörmäytys.

Mitäs mielenkiintoista nyt on tilattu?

Yksi tämän työn parhaita puolia on se, että saa ostella mielenkiintoisia levyjä, eikä se ole omasta lompakosta pois, vaan pikemmin päinvastoin. Eilen laitoin taas tilaukseen ison nipun musiikkia ja siellä on muutama levy, jotka aion ottaa tarkempaan syyniin, kunhan saapuvat.

Eniten innostuin Joe Driscollin ja Sekou Kouyaten yhteislevystä. En uskonut pelkästään Mikko Saarelan kehuja vaan kuuntelin YouTubesta aika monta näytettä ja vakuutuin. Driscollin puhelaulussa on varsin paljon laulua, mikä sopii minulle, jolle räppäys ei ole oikein koskaan uponnut. Driscollin ja Kouyaten osuudet ovat mukavasti tasapainossa: kappaleesta riippuen toisella saattaa olla isompi rooli, mutta useimmissa kappaleissa rap ja länsiafrikkalainen musiikkiperinne (mm. wah-wahilla sovellettuna) sekoittuvat mukavasti ja lopputulos on luonteva ja todella svengaava.

Ihan vain oman maun mukaan en tietenkään voi levyjä hankkia. Asiakkaidemme onneksi musiikkiaineistoa Jyväskylän kaupunginkirjastoon valitsee moni muukin minun lisäkseni. Yleisen kirjaston tärkeimpiin periaatteisiin kuuluu monipuolisuus. Emme ehkä voi tarjota kaikille kaikkea, mutta ainakin jokaiselle jotain. Jos sinusta tuntuu, että kokoelmassamme on vakavia puutteita, ota ihmeessä yhteyttä, niin katsomme, mitä voimme tehdä.

Kuitenkin, ennen kuin teet uutuuslevystä hankintaehdotuksen, kannattaa muistaa, että tämän kokoiseen kirjastoon hankitaan ilman muuta ne ilmeisimmät. Juuri tilaamassani nipussa on uudet levyt mm. Elokuulta, Krista Siegfridsilta ja Agnetha Fältskogilta. Snoop Doggin Snoop Lion -nimellä julkaistu reggae-levy on myös tulossa sekä Voice of Finlandin 2013-kauden niputtava kokoelma.

Ps. Tiesithän, että kun levy on tilattu, se löytyy tietokannastamme ja on varattavissa? Varatut pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti lainauskuntoon.

Soolopartituurin eläkkeelle siirtyminen

"Aikasi on koittanut, Schwarze Rosen! Et enää täytä niitä kriteerejä, joita me kirjaston aineistolta vaadimme."

Minun mielestäni oheisen kuvan nuotin olisi voinut poistaa jo silloin, kun nuottia hiki päässä teipannut ja muovittanut kirjaston työntekijä oli saanut urakkansa päätökseen ja nähnyt, että ei siitä kovin hyvä tullut.

Ehkä silloin tämä teos koettiin niin tärkeäksi tai vastaavaa nuottia ei ollut helposti saatavilla. Aika on kuitenkin muuttunut: tämän biisi löytyy kyllä kirjastostamme jatkossakin, joskaan ei täsmälleen samana sovituksena. Ja jos juuri tätä Palmgrenin sovitusta kaivataan, niin kyllä sekin kaivetaan jostakin esiin, esimerkiksi kaukolainana jostain muusta kirjastosta.

Kirjastoissa aineiston poistamiseen suhtaudutaan vakavasti. Tehtävämme kun on tarjota asiakkaillemme myös teoksia, joita ei enää kaupasta saa. Mutta meidän on pakko tehdä poistoja, koska muutenhan hyllymme täyttyisivät liiaksi. Jos uutta tulee sisään, jostain pitää myös luopua.

Poistokriteereinä pidetään esimerkiksi huonoa kuntoa kuten oheisessa yksilössä tai (varsinkin tietokirjoissa) vanhentuneisuutta. Huonokuntoiset ja vanhentuneet teokset kirjastosalin avohyllyissä antavat asiakkaalle kirjastosta melko nuhjuisen mielikuvan ja sitähän me emme halua. Myös kysyntään nähden liiat kappalemäärät samasta teoksesta päätyvät poistomyyntiin.

Säilyttämisen tarvetta on vähentänyt myös valtakunnallisen kirjastoverkon hyödyntäminen: netistä näemme helposti, onko kaivattua teosta jossakin muussa kirjastossa Suomessa. Kaukolaina saapuu postin välittämänä parissa päivässä. Varastokirjasto palvelee Suomen kirjastoja sujuvasti ja vastavuoroisesti lähetämme sinne meiltä poistetut riittävän hyväkuntoiset kirjat, jotka heidän kokoelmastaan puuttuvat. Tosin musiikkiaineiston osalta tyydyttävä ratkaisu valtakunnallisen varastoinnin osalta vielä puuttuu, mutta pääkaupunkiseudun musiikkivarasto vastaa jo aika moneen toiveeseen.


"Kiitos siis palveluksistasi SR, toivotamme hyviä eläkepäiviä! Ellei poistomyynnissä natsaa, elämäsi jatkuu kuitenkin energiajakeena ja sitä kautta kaukolämpönä."

Ps. Jos lainaamasi nuottikirjan sivut repeilevät, kerro siitä palautuksen yhteydessä, kiitos! Jättäkää korjauspuuhat meille, sillä meillä on tarvittavat välineet ja tietotaito.