Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkokirjastot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkokirjastot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kirjastolaiset sisällöntuottajina

Kaikki tietävät sen Wikipediasta (ja itse asiassa jo kirjamuotoisista tietosanakirjoista) tutun kokemuksen, että yhden asian tarkistettuaan silmä osuu toiseen kiinnostavaan asiaan ja yhtäkkiä onkin vierähtänyt puoli tuntia (tai päivää). Tämän yleisinhimillisen ominaisuuden ovat monet menestyneet verkkokaupat tiedostaneet jo vuosia (esim. Amazon, iTunes). Nyt myös verkkokirjastomme pyrkii iskemään tähän saumaan.

Siis: "jos pidit tästä, saattaisit pitää myös tästä" -periaate näkyy verkkokirjastossa esimerkiksi siten, että teostietojen alla tarjotaan automaattisesti saman tekijän muita teoksia ja asiasanoiltaan samantyyppisiä teoksia. Myös jo hakutavan muutos, eli ns. yhden laatikon haku, tuottaa laajempia hakutulosjoukkoja kuin entinen verkkokirjasto. Avoimesti suhtautuvat saattavat tehdä tuloslistaa selatessaan mielenkiintoisia löytöjä. (Asiakas, joka etsii yhtä tiettyä teosta saattaa kylläkin hermostua useiden sivujen selaamisesta, pakko myöntää.)

https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/musiikkiAutomaattisesti generoituvien suositusten lisäksi me lihaa-ja-verta -kirjastolaiset laadimme verkkokirjaston sivuille lainavinkkejä. Kirjoitamme lyhyempiä ja pidempiä tekstejä vaihtelevista teemoista ja yksittäisistä teoksista sekä laadimme teoslistoja. Näin verkkokirjaston käyttäjä saa muutakin luettavaa kuin teosten luettelo- ja paikannustiedot. Lainavinkkien tavoite on, että asiakkaat helpommin löytäisivät mielenkiintoisia ja antoisia levyjä ja kirjoja ja nuotteja, joihin eivät ehkä muuten törmäisi.

Tässä asiassa emme ole edellä kävijöitä, vaan seuraamme muiden esimerkkiä.  Esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere ja Kuopio ovat myös uusineet omat verkkokirjastonsa parin viime vuoden aikana. Kannattaa käydä näiden kirjastojen musiikkisivuilla vilkaisemassa, nimittäin niillä on paljon kiinnostavia juttuja.

Rima on siis melko korkealla. Joissakin tapauksissa voi jopa miettiä, kuinka paljon kirjastolaisten on järkevää tuottaa verkkosisältöjä. Esimerkiksi mainio Musasto-blogi on mielestäni sillä rajalla. Ymmärrän hyvin sisällöntuotannon houkutuksen, koska parhaimmillaan erilaisten vinkkien laadinta on todella mukavaa puuhaa. Emme kuitenkaan ole ammatiltamme toimittajia vaan kirjastolaisia, joten pitäisikö mieluummin pysytellä lesteissämme? Joten, ainakin näin alkuun, Keski-verkkokirjastossa kiiruhdamme hitaammin, mutta sitenkin verkkomateriaalia kertyy mukavasti. Olisiko siellä jotain sinulle?

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Mitä uutta?

Internet musiikkikirjastojen uhkana on ollut jo monesti bloggauksen aiheena, ja taas mennään. Eli kuten hyvin tiedämme, internetin suomiin mahdollisuuksiin nähden kirjastolla on (ainakin) kaksi ongelmaa:
  • uutuudet tulevat liian pitkällä viiveellä kirjastoon lainattaviksi
  • kirjastosta lainattavaa musiikkia ei voi kuunnella verkkokirjastossa

Useimmin nimeltä mainittu uhkaaja on Spotify. Sen nopeuteen ja helppouteen kirjasto ei yksinkertaisesti voi vastata. Spotify kasvatti jälleen etumatkaansa web playerillaan, eli musiikkia voi kuunnella suoraan selaimella, eikä koneelle siis tarvitse asentaa erillistä ohjelmaa. (Spotify ei toki ole ensimmäinen tässä lajissa, esim. Rdiolla on ollut vastaava web player jo pitkään.)

Mutta, kuten sanonta kuuluu, ”jos et voi voittaa heitä, liity heihin”. Huomasitko jo tuossa oikeassa laidassa Mitä uutta? -otsikon alla olevan Spotify-soittolistan? Listan ideana on mainostaa hankinnassa olevia uutuuslevyjä yksittäisten biisien kautta. Pidä listaa silmällä (korvalla?), niin pysyt kartalla, mitä kaikkea kirjastoon on tuloillaan. Ja jos haluat tehdä lähempää tuttavuutta, esimerkiksi selailla kansilehdykkää, kannattaa tehdä varaus verkkokirjastossa.

Listan on koonnut ja sitä ylläpitää kollegani Antti Määttänen Palokan aluekirjastosta. Lista kertookin ehkä enemmän Antin musiikkimausta kuin kirjaston kokoelmapolitiikasta. Varsinkin indieen päin kallellaan olevien kannattaa tarkistaa Antin poiminnat. Jenkkaa kaipaavan kannattaa etsiä joku muu soittolista.

Ps. Soittolistan kuuntelemiseen tarvitaan Spotify-tili, luonnollisesti. 
Pps. Onhan tietysti myös Naxos!

torstai 14. marraskuuta 2013

Jollei jouluna ole uutuusjoululevyjä

Otin joulumusiikkia esille Vaajakosken kirjaston musiikkiosastolla (onhan nyt jo marraskuun puoliväli, vrt. vuosi sitten kirjoittamani postaus). Siellä ovat perinteiset klassikot ja vähän kummallisemmat versioinnit sulassa sovussa. Useampikin uusi tuttavuus on tarjolla sitten viime joulun. Kirjastoillahan on kauppoihin verrattuna pieni viive uutuuksien suhteen, joten viime vuoden joululevyt eivät välttämättä ehtineet tavoittaa kovin montaa asiakasta.

Tänä vuonna voi jännittää esimerkiksi Anne Mattilan Jouluyön hiljaisuus -levyn aikataulua. Tämän tekstin kirjoitushetkellä se on hankinnassa, joten vielä menee tovi, ennen kuin se on kirjastossa luetteloitu, tarroitettu ja lainattavana. Saati sitten Club For Fiven levy Jouluna, jota ei ole vielä edes tilattu (julkaistiin 8.11.2013): ehtiiköhän se yhdellekään asiakkaalle edes loppiaiseksi? Tiukkaa tekee, mutta pyritään hoitamaan nämä lainauskuntoon heti kun vain mahdollista.

Jos haluat tarkistaa, mitä joululevyjä kirjastoon on hankittu viimeisimmän vuoden sisällä, tee näin: verkkokirjaston laajennetussa haussa valitse aineistolajiksi cd ja uutuudet-ponnahdusvalikosta aikarajaksi "vuosi".

Sitten tulee se hankalin paikka: kirjoita asiasana-kenttään sopivaksi katsomasi sana. Siihen ei kuitenkaan käy mikä tahansa käsite missä tahansa muodossa. Tähän joululevyhakuun parhaiten sopivat asiasanat ovat "joululaulut" tai "joulumusiikki". HUOM! Ei "joululaulu" tai "joulumusiikit". Joulumusiikki-asiasanaa käytetään erityisesti instrumentaali- ja taidemusiikin kohdalla, joululaulut-sana taas antaa enemmän osumia populaariin musiikkiin. Mitä asiasanoja kirjastoissa käytetään, missä muodossa ja mitä niillä tarkoitetaan, sen voit tarkistaa asiasanastosta.

Vielä kapuloita rattaisiin: uutuuslevyillä ei välttämättä ole vielä asiasanoja. Varsinkaan vielä hankinnassa oleviin levyihin ei ole ehditty liittää asiasanoja. Jos siis haet asiasanalla, et ainakaan vielä saa Mattilaa tai Club For Fiveä hakutulokseesi. Sekavaa ja vaikeaa? Myönnetään, hieman. Jos hermo meinaa mennä ja joulumieli alkaa olla vaarassa, ota yhteyttä kirjastoon. Kyllä se tarvittava tieto jotenkin saadaan kirjaston järjestelmistä ulos ja parhaassa tapauksessa voidaan antaa lisääkin vinkkejä verkkokirjastosta hakemiseen.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Verkkokirjastovinkki

Täydennyksenä edelliseen kirjoitukseen: tässä vinkki siihen, miten yksittäiset kappaleet saa pois hakutuloksesta. Käytä asiasanaa haussa! Asiasanoja nimittäin käytetään vain emotietueiden luetteloinnissa, eikä osakohteissa ollenkaan. 

Kirjastokieltä: 
osakohde = kappale/novelli 
emotietue = albumi/nuottikokoelma/novellikokoelma 
luettelointi = teostietojen syöttö tietokantaan siten, että tiedot ovat koneellisesti haettavissa

Esimerkki: 
Haluan tarkistaa, olisiko Juice Leskisen Yölento-cd-levy jossain kirjastossa saatavana. Kirjoitan hakuun yksinkertaisesti "yölento". Hakutulokseksi saan 31 osumaa, kymmenen sivullaan, eli hakutulos venyy neljälle sivulle. Vasta toisella sivulla viimeisenä on Juicen Yölento-kappale saman nimiseltä albumilta cd-muodossa. Siitä klikkaamalla pääsen hakemaani maaliin.

Kärsimätön selaaja kun olen, turhaudun kuitenkin jo ensimmäisellä sivulla. Onneksi huomaan sivun oikeassa laidassa asiasana-otsikon alla linkkejä. Klikkaamalla jotain niistä saan hakutulosta rajattua niin, että vain ne tietueet, joilla on klikattu asiasanaketju luettelointitiedoissaan, jäävät hakutulosjoukkoon. "Popmusiikki Suomi 1980-luku" vaikuttaa sopivalta, joten klikkaan sitä. Ja tadaa: hakutulos kutistui kahteen, joista toinen on haluttu albumi ja toinen on sama, mutta vinyylinä.

Nuo linkit ovat tosiaan asiasanaketjuja. Läheskään aina ei tarpeeseen sopivaa ketjua löydy, ei vaikka klikkaisi "näytä lisää" -linkkiä. Laajennetun haun puolella on mahdollista tehdä haku käyttämällä yhtä tai useampaa asiasanaa. Jos siis kirjoitan sinne teos-riville "yölento" ja asiasana-riville "popmusiikki" ja haen, niin päädyn samaan kahteen hakutulokseen.

Joskus voi olla vaikea keksiä sopivaa asiasanaa. Joskus hakeminen kaatuu hakusanan väärään kirjoitusasuun, esimerkiksi "pop-musiikki" -asiasana antaa nollatuloksen. Joskus sopivan asiasanan keksiminen on kerta kaikkiaan mahdotonta ja haluttu tulosjoukko pitää hakea useammalla haulla, esimerkiksi jos haluan hakutulokseksi monipuolisen artistin kaikki albumit. Ylipäätään ei pitäisi olla niin, että asiakkaan pitäisi hoksata tämmöinen asia tiedonhaussa.

Onneksi ilmeisesti kohta ei enää tarvitsekaan: eilen saimme kuulla, että pystymme ehkä jo marraskuussa muuttamaan hakutuloksen näyttötapaa niin, että osakohteet eivät tule näkyviin. Miten ne osakohteet sitten näkyisivät ja missä, sitä emme vielä tiedä. Lupaavalta kuitenkin tuntuu. Siihen asti joudumme kikkailemaan asiasanojen kanssa. Se ei ole kyllä sinänsä huono asia sekään, että asiakkaat oppivat näin ehkä käyttämään monipuolisemmin verkkokirjaston hakumahdollisuuksia.

Tavoitteita riittää. Ehkä nuo linkitetyt asiasanaketjutkin olisi joskus mahdollista purkaa yksittäisiksi asiasanoiksi?

tiistai 15. lokakuuta 2013

Verkkokirjasto, uhka vai mahdollisuus?

Tarkoituksenani oli kirjoittaa tämä blogikirjoitus siitä, miten meillä on nyt uusi ja hieno verkkokirjasto. Suunnitelmani meni kuitenkin uusiksi. Onhan se houkuttelevan näköinen (ainakin minun mielestäni), siinä on kiinnostavia ominaisuuksia ja olemme sinne kirjoittaneet hyviä sisältöjä (ks. Mitä lainaisin -sivu). Näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään arvoa, jos verkkokirjasto ei toimi.

Toimimattomuutta on ollut monenlaista. Pahimmat ongelmat alkavat olla voitettuja, eli nyt verkkokirjastoon ylipäätään pääsee. Ohjelman ei myöskään enää pitäisi antaa kummallisia virheilmoituksia lainojen uusinnan yhteydessä. Jonkin verran ohjelma edelleen tekee asioita, joita sen ei pitäisi tai ei anna tehdä asioita, joita sen pitäisi antaa tehdä. Ne johtuvat vääristä asetuksista, eivätkä siten ole varsinaisesti ohjelman toimimattomuutta. Onneksi ne ovat myös sellaisia, että kovin moni asiakas ei niihin törmää. Yhtä kaikki, korjattava nekin on.

Toisen tason toimimattomuutta on se, että asiakkaat eivät osaa toimia verkkokirjastossa ilman opastusta. Uudet systeemit vaativat aina totuttelua, mutta tietenkin käyttöliittymän pitäisi olla sellainen, että sen käyttämiseen ei tarvita kirjastoalan tutkintoa. Olemmekin jo saaneet palautetta esimerkiksi siitä, että lainojen uusintaan vievän kuvakkeen pitäisi olla selkeämmin esillä. Kiitos palautteesta, katsotaan, mitä voimme tehdä.

Kolmannen tason toimimattomuutta on tiedonhaun tulosten selaamisen vaikeus, ja tämä koskee ennen kaikkea musiikin hakemista. Tästäkin on jo ehtinyt tulla asiakaspalautetta. Osaltaan kysymys on muuttuneesta tiedonhakufilosofiasta, josta Heidi-kollega kirjoittaa toisaalla. Kuitenkaan sille filosofiselle suuntaukselle, että äänitteen kappaleet (eli kirjastokielellä osakohteet) pitää näkyä hakujoukossa, en oikein ymmärrä perustetta. Tätäkin asiaa työstämme yhdessä järjestelmätoimittajan kanssa. Toivon mukaan hakutulokseen saadaan joku tolkku tai ainakin asiakkaille hyvä ohjeistus.

Kunhan nämä perusasiat saadaan kuntoon, niin sitten minä kirjoitan blogikirjoituksen, jossa estoitta kehun inspiroivaa ja voimauttavaa verkkokirjastoamme!

Ps. Niin kuin aina, olemme kiitollisia palautteesta. Verkkokirjastoa koskevaa palautetta voit antaa täällä. Sitä ennen kannattaa kuitenkin vilkaista usein kysytyt kysymykset -sivu, jonka kautta saatat saada avun ongelmaasi nopeammin. Kommentoida voit mielellään myös tämän kirjoituksen alle.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet systeemit

Vuosi 2013 tulee olemaan keskisuomalaisissa kirjastoissa muutosten vuosi: kirjastojärjestelmä, tärkein työkalumme, vaihdetaan syksyllä uudempaan malliin. Luettelointiformaatti vaihtuu myös, ja samaan syssyyn seudullinen kirjastoyhteistyö laajenee koko maakunnan kokoiseksi.

Asiakkaan kannalta näkyvin muutos on se, että viimeistään järjestelmävaihdon myötä mahdollisuus käyttää vanhaa verkkokirjastoa loppuu. Uusi verkkokirjastohan on ollut testikäytössä jo pidemmän aikaa, mutta siitä ei ihan vielä ole entisen korvaajaksi.

Viime vuosina kirjastot ovat uusineet verkkokirjastojaan vauhdilla. Järjestelmätoimittajasta riippumatta käyttöliittymät näyttävät hyvin samanlaisilta (vrt. Kuopio, Pirkanmaa tai pääkaupunkiseutu). Kaikissa tarjotaan ensimmäisenä "yhden laatikon hakua", jossa siis hakusanat kirjoitetaan googlemaisesti samalle riville, olivat sanat sitten teoksen tai tekijän nimiä tai vaikka asiasanoja. Käytäntö on osoittanut, että tämä käyttöliittymä on asiakkaille helposti lähestyttävä ja yleensä se toimii tarpeeksi hyvin.

Kirjastoammattilaiset silti yleisesti hieman vieroksuvat tällaista hakutapaa, koska se tuottaa usein varsin epämääräisen tulosjoukon. Ammattilaisina arvostamme nopeutta ja tarkkuutta. Monisivuisen tulosjoukon läpikäyminen ei ole nopeaa eikä tarkkaa. Varsinkin taidemusiikin hakemisessa tarvitaan erityistä tarkkuutta säveltäjien, sinfonioiden, sonaattien ja opusnumeroiden yhdistämisissä.

Siksi todennäköisesti kaikissa verkkokirjastoissa tulee jatkossakin olemaan yhden laatikon mallille myös täydentävä vaihtoehto: "tarkennettu" tai "laajennettu" haku. Suosittelenkin sen käyttämistä musiikin hakemisessa, jos yksi laatikko ei meinaa riittää. Meidän Arena-verkkokirjastoamme vielä kehitetään tältäkin osin, joten muutoksia hakulomakkeeseen tai hakutulosten esittämistapaan voi vielä tulla.

Kaiken tämän uudistamisen tavoitteena on parantaa palveluamme netissä. Siihen tähdätään, pitäkää peukkuja!

Ps. Muistithan, että voit myös tulla kysymään henkilökunnalta? Kirjaston aukioloajan ulkopuolella voit kysyä kysymyksesi Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa.

Pps. Kuinkahan moni on huomannut, että myös Googlella on tarkennettu haku?