Nimeni on Koo, Kaija Koo.

Joidenkin artistien kohdalla ei ole välttämättä ihan selvää, mistä kohtaa kirjaston hyllyä heidän levyjänsä kannattaisi etsiä. En tarkoita nyt sitä, että saman artistin levyjä voi olla niin rock- kuin iskelmäluokassa. Tarkoitan sitä, että aina ei ole ihan selvää edes se, mikä on tekijän sukunimi tai että miten bändin nimi pitäisi kirjoittaa. Minkä nimen mukaan teos aakkostetaan kirjaston hyllyyn?

Testaapa itse:




Aakkostetaanko tämä levy kohtaan

a) KAT (<- Katri)
b) HEL (<- Helena)
c) KAL (<- Kalaoja)






Entäs toinen vastaava esimerkki:

a) KAR
b) TAP
c) JAL (<- Jalkanen)






Tai sitten:

a) KAI
b) KOO
c) KOK (<- Kokkola)






Entäs sitten venäläiset nimet:

a) TSA
b) TSH
c) TCH





Tai tämä bändi:

a) ELE
b) ELO
c) E.L




Oikeat vastaukset saat klikkaamalla oheisia kansikuvia (tosin yksi klikkaus ei vielä riitä, vaan pitää klikata "plussat auki", ks. viereinen kuva, nuoli osoittaa aakkostuksen määrittävän pääsanan ensimmäiset kirjaimet).

Toinen tapa tarkistaa oikeat vastaukset on tutustua Hankalat musiikkinimet -luetteloon, jossa lihavoidut nimet ovat ne, joita kirjastoissamme käytetään. Perusteluihin voi tutustua täällä, eli päätösten taustalla on monenlaista yhteisesti sovittua sääntöä ja käytäntöä.

Tavoitteena on, että artistista käytettävä nimenmuoto on käytössä kaikissa kirjastoissa samanlaisena. Aikaisemmin, paperisten kirjastoluetteloiden aikakaudella, kirjastoilla oli enemmän sooloilun varaa. Nykyään kirjastojen tietokantojen pitää olla mahdollisimman yhteensopivia, jotta verkkohakeminen esimerkiksi Frank-monihakupalvelussa olisi mitenkään mielekästä. Pilkunviilauksen merkitys ulottuu siis laajemmalle kuin vain kirjaston hyllyyn ja sen aakkosjärjestykseen.

Joskus ratkaisut ovat keskenään ristiriitaisia, kuten esimerkkieni Katri Helenan ja Kari Tapion tapauksissa. Tällaisiin päätöksiin on tarvittu joskus pitkiäkin keskusteluja, eikä lopputulos välttämättä ole kaikkien keskustelijoiden mielen mukainen. Tätä keskustelua käydään Kirjastot.fi -foorumilla. Tällä hetkellä aktiivisessa keskustelusäikeessä mietitään mm. Anssi 8000:n nimenmuotoa. Käy vakoilemassa, millaisista asioista kirjastoluetteloija repii pelihousunsa!

Tarra - ystävä vai vihollinen?

Kirjastossa työskentelevä musiikin ja levyjen ystävä aina silloin tällöin ahdistuu levyihin kiinnitettävistä kirjaston tarroista. Tarrat ovat välttämättömiä, jotta levyjen palautus, lainaus, hyllytys ja muu hallinnointi olisi sujuvaa. Silti: kun pahvikantiseen CD-koteloon kiinnitetään tarra, on se levynkansi lopullisesti tärveltynyt. Erityisen suuri esteettinen haitta on, jos tarrat kiinnitetään etukanteen. Jos taas tarrat liimataan takakanteen, ongelmana on tärkeän informaation peittäminen.

Mitä tässä voisi tehdä? Olisiko tarrojen aiheuttamaa vahinkoa jotenkin mahdollista minimoida?

Tarvitaanko niin paljon tarroja? Levyn kanteen liimataan viivakooditarra ja niin sanottu infotarra, jossa kerrotaan levyn luettelointitiedot. Viivakooditarroja tarvitsemme ainakin siihen asti kun (ehkä joskus) siirrymme käyttämään lainauksessa ja palautuksessa RFID-tunnisteita.

Suurempi tarra ja siinä mielessä myös suurempi ongelma on infotarra. Levyt tarkistetaan jokaisen palautuksen jälkeen ja varmistetaan, että kaikki pakettiin kuuluvat osat ovat tallella: montako levyä ja kuinka monta sivua kansivihkossa pitäisi olla. Tarkastustyötä helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti, että nämä tiedot ovat levykotelon infotarrasta luettavissa eikä tietoja tarvitse hakea tietokoneelta. Palautusmäärät ovat (onneksi, kiitos teille) sellaisia, että yhtään ei parane hidastaa tarkistusprosessia.

Infotarra on tarpeen myös hyllytyksessä. Levykotelon selkämykseen laitettu ns. signum-tarra kertoo kyllä kolme ensimmäistä kirjainta, jonka mukaan levy aakkostetaan. Kolme ensimmäistä kirjainta ei vain välttämättä riitä ja joskus, varsinkin taidemusiikissa, voi levynkannen perusteella olla hankala tietää, minkä nimen mukaan levy aakkostetaan. Infotarrasta voi tarkistaa myös teoksen nimen niin kuin se tietokannassa kerrotaan, mikä voi olla muotoilultaan erilainen kuin levyn kannessa. Siinä mielessä infotarrasta hyötyy siis myös yhtä tiettyä levyä etsivä asiakaskin.

Voisiko tarran sijoittamisessa käyttää enemmän harkintaa?
Pitääkö tarra lätkäistä aina siihen samaan paikkaan, vai voisiko paikan katsoa levykohtaisesti? Kokemus on osoittanut, että on yllättävän työlästä lainata ja palauttaa suurta määrää levyjä, jos viivakooditarra ei ole aina samassa paikassa. Jyväskylän maalaiskunnassa viivakooditarran paikka oli CD-levyissä (yleensä) takakannessa, joten edelleen jonkin verran asiakkaat joutuvat pyörittelemään levykoteloita. Infotarran suhteen on sama juttu, vaikka se ei niin koskekaan asiakasta, vaan levyjä tarkistavaa henkilökuntaa. Tarrojen vakiopaikat nopeuttavat levyjen käsittelyä myös siinä vaiheessa, kun levyjä valmistellaan lainauskuntoon. Infotarran paikasta voi toki keskustella, mutta kovin hyviä vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Eikö kuitenkin ole hyvä, että infotarra on kiinni muovikotelon etukannessa, jonka alta vihkon saa helposti ulos, eikä siten tarran alle jää tietoa piiloon? (Pahvikotelot ovat asia erikseen.)

No voisiko sitten tarrat edes olla pienempiä? Viivakooditarroja on varmasti myös pienempiä markkinoilla. Jyväskylän kaupunginkirjaston niteissäkin on vielä jonkin verran entisiä maalaiskunnan ja Korpilahden tarroja, jotka ovat huomattavasti pienikokoisempia. Jostain syystä ne vain eivät tunnu toimivan lainaus- ja palautusautomaateilla niin hyvin kuin nyt käytössä oleva tarramalli. Tässä tarvittaisiin siis tuotekehittelyä, mutta se ei ole kirjaston omissa käsissä.

Infotarrankin pienentäminen on hankalaa. Periaatteessa tarrat olisi mahdollista yhdistää: kirjastojärjestelmässämme on mahdollista tulostaa viivakoodi infotarraan. Silloin siis tarvittaisiin kahden sijasta vain yksi tarra (joka tosin ei olisi yhtään nykyistä infotarraa pienempi). Käytännössä on kuitenkin kätevämpää, että infotarra ja viivakooditarra ovat erillisiä, siksi tätä mahdollisuutta ei käytetä.

Summa summarum: kirjastossa asetetaan käytännöllisyys esteettisyyden edelle. Pyrimme välttämään levykotelon sisältämän informaation peittämistä, koska se on kirjaston ensisijainen tehtävä: informaation tallettaminen haettavaan muotoon. Asioilla on kuitenkin tapana kehittyä, eli ehkä jonain päivänä pystymme kohtelemaan kunnioittavammin graafisten suunnittelijoiden työtä ja levykoteloita esteettisinä esineinä. Mutta en kehota odottamaan hengitystä pidättäen.

Ps. Jotain kehitystä sentään on jo tapahtunut. Katsokaapa levyjen päädyissä olevia ns. signumtarroja: aikaisemmin selkätarrat olivat samankokoisia kuin kirjoissa, mutta nykyään tarroista askarrellaan olennaisimmat tiedot pienemmiksi paloiksi ja liimataan vain ne levyn kansipaperiin. Tämä helpottaa myös levyn kansien osien vaihtamista, jos esimerkiksi keskiön hampaat lähtevät irti.

SFS 4600

Otsikossa näkyvä standardi säätelee kirjaston työntekijän elämää enemmän kuin mikään muu sääntö. Kysymys on nimittäin aakkostusohjeesta. Me kirjastolaisethan olemme hiukan pakkomielteisiä tämän aakkostuksen kanssa. Eräällä kollegallani on maustepussitkin aakkosissa, eikä se olekaan hullumpi ajatus. Luonnollisesti minullakin on levyt ja kirjat aakkosissa, olivat jo ennen kuin keksin kirjastouralle pyrkiäkään (tämän tiedostaminen olisi kyllä pitänyt säästää minulta ammatinvalintapsykologikäynnit).

Käytännössä aakkostusohjeen hienoimpiin yksityiskohtiin pääsee tutustumaan parhaiten kirjaston levyhyllyjen luona. Tämä johtuu siitä, että levyt ovat tavallisesti bändin tai artistin nimen mukaisessa järjestyksessä. Kekseliäät taiteilijasielut varsinkin pop-rock-puolella ovat vuosien saatossa keksineet mitä erikoisempia bändien nimiä. Kirjapuolella on tässä mielessä tylsempää, koska kirjailijoiden nimissä harvemmin nähdään vastaavaa kikkailua.

Testaa, olisiko sinussa ainesta tulla kirjastoon hyllyttämään levyjä, ja aakkosta alla olevat esimerkit:

Esimerkki 1:
a) Blackmore, Ritchie
b) Blackmore's Night
c) Black Mountain








Esimerkki 2:
a) 10cc
b) 10.000 Maniacs
c) 100 hits - punk & new wave (tämä sisältää eri esittäjiä, siksi se aakkostetaan levyn nimen mukaan)

Vastaukset:

1: c, a, b

Perustelu: tyhjä merkki (Black_Mountain) aakkostetaan ennen kirjaimia.

2: a, c, b 

Perustelu: numeroalkuiset aakkostetaan lukuina.

 
Ja vielä bonustehtävä teille friikeille, jotka olette lukeneet tänne asti: kumpi tulee aakkosissa ensin?
a) @tak
b) Attaignant Consort

Tämä esimerkki on siinä mielessä hypoteettinen, että harvassa kirjastossa järjestetään ns. taidemusiikki ja populaarimusiikki samoihin aakkosiin. Jos näin kuitenkin tehtäisiin, niin @takin levy tulisi ensin, koska ei-kirjain-merkit tulevat ennen kirjaimia. @-merkkiä ei siis "lueta auki". Merkkien keskinäinen järjestys taas määräytyy Unicode-koodiarvojen mukaan, luonnollisesti.

Nyt kun nämä opit ovat hallussasi, voit tulla kirjastoon kurkistamaan, onko henkilökuntamme osannut järjestää levyt standardin mukaisesti. Vai – kauhistus – onko järjestyksestä kenties poikettu ja levyjä laitettu jotenkin epäloogisesti mutta houkuttelevasti esille?