keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katoavien levyhyllyjen mysteeri

Vuodenvaihde on hyvä hetki puntaroida ajan henkeä. Mitä mieltä olet näistä väitteistä?

1. CD-levyt ovat halvempia kuin koskaan
Alle puoli vuotta vanhan levyn voi löytää reilusti alle kymmenellä eurolla eikä siinä tarvitse olla mitään taiteellista vikaa. Tämän voi mainiosti todeta menemällä levykauppaan juuri nyt, kun käynnissä on jokavuotiseksi vuodenvaihteen perinteeksi muodostunut Levyale. Alennusmyynti on kuitenkin käytännössä ympärivuotinen ja halvimman hinnan löytäminen on netissä hyvin helppoa. Entäpä käytetyt levyt? Niitä saa puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskuksista, jonne moni on joutunut kokoelmansa dumppaamaan, kun divarit eivät CD-levyjä suostu enää ottamaan vastaan.

2. Omistamisen tarve vähenee
Miksi ne levyt sitten ovat siellä kierrätyskeskuksissa? Siksi, koska verkossa on valtava musiikkikokoelma muutaman klikkauksen päässä käytettävissä milloin vain missä vain. Suurelle fyysiselle levykokoelmalle ei ole kodissa tarvetta. Minä näen tämän osana laajempaa ajattelutavan muutosta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Internet mahdollistaa entistä joustavampia tavaroiden vuokraus- ja lainauspalveluita. Tälle on jo vakiintunut sanakin: jakamistalous. Omistaminen vaihtuu yhä useammin palvelujen käyttämiseksi.

3. Levykokoelmia ja kirjahyllyjä ei enää arvosteta
Harmittaa myöntää, mutta Teuvo Loman saattoi olla oikeassa väittäessään kirjahyllyjen olevan muinaismuistoja. Usein asia on ratkaistu jo arkkitehdin suunnittelupöydällä niin, että ainakaan olohuoneessa ei kirjahyllylle sopivaa paikkaa edes ole. Minua tämä harmittaa ja ihmetyttää, koska levy- ja kirjahyllyjen tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa: hyllyjen sisällön perusteella saa niiden omistajasta pääteltyä hyvinkin paljon. Tai jos ei muuta irtoa, niin ainakin hyviä keskustelunavauksia.

Ilmiö näkyy kirjastoissakin monella tapaa, selkeimmin kirjastojen poistomyynneissä, joissa kirjoja jää myymättä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kirjastojen lainaluvut eivät ole suuresti romahtaneet, mutta huolestuttavaa on se, että nuorten lukeminen on vähentynyt. Todellakin: 15-24-vuotiaita nuoria miehiä ei turhan usein kirjastossa näe.

Kirjastojen kannalta tässä kaikessa on kuitenkin myös mahdollisuuksia. Ainakin tuo jakamistalous on nimenomaan kirjastojen ydinaluetta. Sovitaan sitten niin, että ulkoistetaan levy- ja kirjahyllyt kodeista kirjastoihin. Me pidämme hyllyt ojennuksessa ja päivitämme klassikoiden sekaan uutuuksia. Sitten kun tarvitset sen yhden biisin, jota et mistään muualta saa käsiisi, me hankimme sen sinulle käden käänteessä. Ehkä aika rehvakas uudenvuodenlupaus, mutta siihen tähdätään!

Tervetuloa harjoittamaan jakamistaloutta kirjastoon myös vuonna 2015!

Ps. Jos kuitenkin haluat kotiisi kirjahyllyn, mutta et ihan perinteistä, täältä saa vinkeitä ideoita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti