Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuratointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuratointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kirjastolaiset sisällöntuottajina

Kaikki tietävät sen Wikipediasta (ja itse asiassa jo kirjamuotoisista tietosanakirjoista) tutun kokemuksen, että yhden asian tarkistettuaan silmä osuu toiseen kiinnostavaan asiaan ja yhtäkkiä onkin vierähtänyt puoli tuntia (tai päivää). Tämän yleisinhimillisen ominaisuuden ovat monet menestyneet verkkokaupat tiedostaneet jo vuosia (esim. Amazon, iTunes). Nyt myös verkkokirjastomme pyrkii iskemään tähän saumaan.

Siis: "jos pidit tästä, saattaisit pitää myös tästä" -periaate näkyy verkkokirjastossa esimerkiksi siten, että teostietojen alla tarjotaan automaattisesti saman tekijän muita teoksia ja asiasanoiltaan samantyyppisiä teoksia. Myös jo hakutavan muutos, eli ns. yhden laatikon haku, tuottaa laajempia hakutulosjoukkoja kuin entinen verkkokirjasto. Avoimesti suhtautuvat saattavat tehdä tuloslistaa selatessaan mielenkiintoisia löytöjä. (Asiakas, joka etsii yhtä tiettyä teosta saattaa kylläkin hermostua useiden sivujen selaamisesta, pakko myöntää.)

https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/musiikkiAutomaattisesti generoituvien suositusten lisäksi me lihaa-ja-verta -kirjastolaiset laadimme verkkokirjaston sivuille lainavinkkejä. Kirjoitamme lyhyempiä ja pidempiä tekstejä vaihtelevista teemoista ja yksittäisistä teoksista sekä laadimme teoslistoja. Näin verkkokirjaston käyttäjä saa muutakin luettavaa kuin teosten luettelo- ja paikannustiedot. Lainavinkkien tavoite on, että asiakkaat helpommin löytäisivät mielenkiintoisia ja antoisia levyjä ja kirjoja ja nuotteja, joihin eivät ehkä muuten törmäisi.

Tässä asiassa emme ole edellä kävijöitä, vaan seuraamme muiden esimerkkiä.  Esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere ja Kuopio ovat myös uusineet omat verkkokirjastonsa parin viime vuoden aikana. Kannattaa käydä näiden kirjastojen musiikkisivuilla vilkaisemassa, nimittäin niillä on paljon kiinnostavia juttuja.

Rima on siis melko korkealla. Joissakin tapauksissa voi jopa miettiä, kuinka paljon kirjastolaisten on järkevää tuottaa verkkosisältöjä. Esimerkiksi mainio Musasto-blogi on mielestäni sillä rajalla. Ymmärrän hyvin sisällöntuotannon houkutuksen, koska parhaimmillaan erilaisten vinkkien laadinta on todella mukavaa puuhaa. Emme kuitenkaan ole ammatiltamme toimittajia vaan kirjastolaisia, joten pitäisikö mieluummin pysytellä lesteissämme? Joten, ainakin näin alkuun, Keski-verkkokirjastossa kiiruhdamme hitaammin, mutta sitenkin verkkomateriaalia kertyy mukavasti. Olisiko siellä jotain sinulle?

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Mitä uutta?

Internet musiikkikirjastojen uhkana on ollut jo monesti bloggauksen aiheena, ja taas mennään. Eli kuten hyvin tiedämme, internetin suomiin mahdollisuuksiin nähden kirjastolla on (ainakin) kaksi ongelmaa:
  • uutuudet tulevat liian pitkällä viiveellä kirjastoon lainattaviksi
  • kirjastosta lainattavaa musiikkia ei voi kuunnella verkkokirjastossa

Useimmin nimeltä mainittu uhkaaja on Spotify. Sen nopeuteen ja helppouteen kirjasto ei yksinkertaisesti voi vastata. Spotify kasvatti jälleen etumatkaansa web playerillaan, eli musiikkia voi kuunnella suoraan selaimella, eikä koneelle siis tarvitse asentaa erillistä ohjelmaa. (Spotify ei toki ole ensimmäinen tässä lajissa, esim. Rdiolla on ollut vastaava web player jo pitkään.)

Mutta, kuten sanonta kuuluu, ”jos et voi voittaa heitä, liity heihin”. Huomasitko jo tuossa oikeassa laidassa Mitä uutta? -otsikon alla olevan Spotify-soittolistan? Listan ideana on mainostaa hankinnassa olevia uutuuslevyjä yksittäisten biisien kautta. Pidä listaa silmällä (korvalla?), niin pysyt kartalla, mitä kaikkea kirjastoon on tuloillaan. Ja jos haluat tehdä lähempää tuttavuutta, esimerkiksi selailla kansilehdykkää, kannattaa tehdä varaus verkkokirjastossa.

Listan on koonnut ja sitä ylläpitää kollegani Antti Määttänen Palokan aluekirjastosta. Lista kertookin ehkä enemmän Antin musiikkimausta kuin kirjaston kokoelmapolitiikasta. Varsinkin indieen päin kallellaan olevien kannattaa tarkistaa Antin poiminnat. Jenkkaa kaipaavan kannattaa etsiä joku muu soittolista.

Ps. Soittolistan kuuntelemiseen tarvitaan Spotify-tili, luonnollisesti. 
Pps. Onhan tietysti myös Naxos!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kuraattori jää lomalle

Vielä sen verran Kirjastopäivistä, että yksi siellä esitetyistä mielenkiintoisista näkemyksistä oli, että musiikkikirjastojen rooli tulisi olla entistä enemmän "kuraattorimainen". Kirjastot siis laatisivat asiakkaille listoja ja levykokoelmia eri teemoista, pyynnöstä ja pyytämättä. Mielenkiintoisia esimerkkejä tällaisesta toiminnasta on jo, esimerkiksi Kirjasto 10:n Henkilökohtainen musiikkivalmentaja -palvelu. Kuopiossa taas on koostettu musiikin makupalapusseja.

Musiikkia on myös tuolla ulkona. Siksi ei riitä, että esittelemme asiakkaille kirjastomme kokoelmista löytyviä helmiä. Meidän tulee myös auttaa asiakkaitamme löytämään mielenkiintoista kuunneltavaa internetin runsaudensarvesta. Kuraattoreina me voisimme asiakkaan puolesta etsiä tietoa vaikkapa tietyn musiikinlajin parhaista levyistä, ja kertoa senkin, mistä niitä voi kuunnella, jos kyseisiä levyjä ei meidän kirjastomme kokoelmista löydy.

Jos sinulla on tämäntyyppinen tiedontarve, tule ihmeessä kysymään kirjastosta. Se, että emme ole vielä hoksanneet tällaista palvelua aktiivisesti tarjota, ei tarkoita, etteikö sellaista meiltä saisi jo nytkin. Ja jonkin ajan kuluttua varmastikin ryhdymme aktiivisemmiksi kuraattoriasioissa. Vähän jo harjoittelin, eli tässä maistiaisiksi Spotify-soittolista kotimaisia kesäbiisejä, joiden nimissä ei kuitenkaan ole sanaa kesä. Näitä voi vaikkapa musiikin informaatikko lomallaan kuunnella ja palata sitten elokuussa akkunsa ladanneena takaisin näiden kysymysten äärelle.


Ps. Kiitos Antti Impivaaralle näkemyksestä!