Katoavien levyhyllyjen mysteeri

Vuodenvaihde on hyvä hetki puntaroida ajan henkeä. Mitä mieltä olet näistä väitteistä?

1. CD-levyt ovat halvempia kuin koskaan
Alle puoli vuotta vanhan levyn voi löytää reilusti alle kymmenellä eurolla eikä siinä tarvitse olla mitään taiteellista vikaa. Tämän voi mainiosti todeta menemällä levykauppaan juuri nyt, kun käynnissä on jokavuotiseksi vuodenvaihteen perinteeksi muodostunut Levyale. Alennusmyynti on kuitenkin käytännössä ympärivuotinen ja halvimman hinnan löytäminen on netissä hyvin helppoa. Entäpä käytetyt levyt? Niitä saa puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskuksista, jonne moni on joutunut kokoelmansa dumppaamaan, kun divarit eivät CD-levyjä suostu enää ottamaan vastaan.

2. Omistamisen tarve vähenee
Miksi ne levyt sitten ovat siellä kierrätyskeskuksissa? Siksi, koska verkossa on valtava musiikkikokoelma muutaman klikkauksen päässä käytettävissä milloin vain missä vain. Suurelle fyysiselle levykokoelmalle ei ole kodissa tarvetta. Minä näen tämän osana laajempaa ajattelutavan muutosta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Internet mahdollistaa entistä joustavampia tavaroiden vuokraus- ja lainauspalveluita. Tälle on jo vakiintunut sanakin: jakamistalous. Omistaminen vaihtuu yhä useammin palvelujen käyttämiseksi.

3. Levykokoelmia ja kirjahyllyjä ei enää arvosteta
Harmittaa myöntää, mutta Teuvo Loman saattoi olla oikeassa väittäessään kirjahyllyjen olevan muinaismuistoja. Usein asia on ratkaistu jo arkkitehdin suunnittelupöydällä niin, että ainakaan olohuoneessa ei kirjahyllylle sopivaa paikkaa edes ole. Minua tämä harmittaa ja ihmetyttää, koska levy- ja kirjahyllyjen tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa: hyllyjen sisällön perusteella saa niiden omistajasta pääteltyä hyvinkin paljon. Tai jos ei muuta irtoa, niin ainakin hyviä keskustelunavauksia.

Ilmiö näkyy kirjastoissakin monella tapaa, selkeimmin kirjastojen poistomyynneissä, joissa kirjoja jää myymättä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kirjastojen lainaluvut eivät ole suuresti romahtaneet, mutta huolestuttavaa on se, että nuorten lukeminen on vähentynyt. Todellakin: 15-24-vuotiaita nuoria miehiä ei turhan usein kirjastossa näe.

Kirjastojen kannalta tässä kaikessa on kuitenkin myös mahdollisuuksia. Ainakin tuo jakamistalous on nimenomaan kirjastojen ydinaluetta. Sovitaan sitten niin, että ulkoistetaan levy- ja kirjahyllyt kodeista kirjastoihin. Me pidämme hyllyt ojennuksessa ja päivitämme klassikoiden sekaan uutuuksia. Sitten kun tarvitset sen yhden biisin, jota et mistään muualta saa käsiisi, me hankimme sen sinulle käden käänteessä. Ehkä aika rehvakas uudenvuodenlupaus, mutta siihen tähdätään!

Tervetuloa harjoittamaan jakamistaloutta kirjastoon myös vuonna 2015!

Ps. Jos kuitenkin haluat kotiisi kirjahyllyn, mutta et ihan perinteistä, täältä saa vinkeitä ideoita. 

Kukasämpläsimitähäh?

Korviini osui kappale, jossa oli mahtavan hyvä, jostain Stevie Wonderin kappaleesta napattu bassokuvio. En tunnistanut esittäjää enkä muistanut, mistä Wonderin kappaleesta riffi oli. Aika heikot lähtökohdat lähteä selvittämään, mistä kappaleista on kysymys. Vai?

Nykytekniikalla tämä ei ole minkäänlainen ongelma. Olisin saanut kappaleen selville saman tien, jos minulla olisi ollut käytössäni älypuhelin ja siinä Shazam-sovellus. Tämä ihmeellinen ohjelma siis tunnistaa ja nimeää kuuluvan kappaleen muutamassa sekunnissa. Vielä muutama vuosi utopistiselta tuntunut idea on täyttä totta, eikä Shazam edes ole ainoa musiikintunnistussovellus. Joiltakin ohjelmilta onnistuu jopa hyräillyn kappaleen tunnistus.

Mobiilin ratkaisun sijaan minun täytyi odottaa, että pääsin tietokoneen ääreen. Google osaa vastata moniin kysymyksiin, joten kokeilin hakua "who sampled stevie wonder". Se antoi ensimmäisenä tuloksen, joka vei minut WhoSampled -sivustolle. Tällaisesta sivustosta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, vaikka näemmä se on ollut enemmän tai vähemmän julkisesti tarjolla jo yli viiden vuoden ajan. Whosampled.com on yhteisöllisesti tuotettu tietokanta, johon on kerätty tiedot erilaisista kappalelainauksista. Lainat voivat olla esimerkkini kaltaisia "sämpläyksiä" tai kokonaisia cover-versioita.

Sivuston toteutus on toimiva: lainaava ja lainattu kappale asetetaan vierekkäin YouTube-upokkeina ja yläpuolella lukee kellonlyömä, missä kohtaa lainattu pätkä on. Sivuston käyttökokemusta jonkin verran häiritsevät ankarasti vilkkuvat mainosbannerit, mutta toisaalta kaupallisuus on tämän koko sivuston elinehto. Kappaleiden ohessa on suorat linkit kauppoihin (iTunes, Amazon ja eBay), jos selailijalle syntyy halu ostaa kappaleet omiksi. Joko alkuperäinen tai se uudempi.

Jälleen kerran internetin taikamaailma aiheuttaa musiikkikirjastotyöntekijälle ristiriitaisia tunteita. Upeaa, että musiikin hakeminen on nykyään entistä helpompaa ja ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta mihin meitä kirjastoihmisiä enää tarvitaan? No, jos ei muuhun, niin ainakin kertomaan asiakkaillemme kaikista näistä mahdollisuuksista, jos vaikka he eivät niistä vielä tiedä.

Kirjaston nettisivuille on koottu hyviä musiikkitietosivustoja, tänne ja tänne. Listoilla alkaa olla mittaa sen verran, että itsekin pitää aina välillä käydä muistelemassa, että mitä kaikkea onkaan löydettävissä. Sillä: meidän kirjastolaisten ei onneksi tarvitse yrittääkään tietää kaikkea, mutta meillä pitäisi olla ainakin jonkinlainen käsitys siitä, mistä mitäkin tietoa kannattaa hakea. Kaikki vastaukset kun eivät tule Googlelta yhtä helposti, kuin tässä esimerkissäni.

Ps. Se korviini osunut kappale oli, kuten oheinen kuva kertoo, Wild Wild West (Will Smith feat. Dru Hill and Kool) ja sample oli Wonderin I wish -kappaleesta. Wild Wild West löytyy muuten myös kirjaston tietokannasta.

Suosittelen

Kirjaston asiakkaat tuntuvat aika hyvin tietävän, mitä ovat hakemassa. Asiakas tulee tiskille kysymään neuvoa lähinnä vain silloin, jos teosta ei löydykään hyllystä tai teoksen ja tekijän nimi ovat päässeet unohtumaan.

Harvoin, mutta joskus kuitenkin pääsee suosittelemaan. Hieno tilanne ja todellinen luottamuksen osoitus! Kuitenkaan en muista, että olisin koskaan päässyt asiakkaan pyynnöstä suosittelemaan musiikkia, vaan kyselijät ovat aina olleet luettavaa vailla. Ymmärrettävää sinänsä, että musiikkisuosituksille ei ole niin paljon tarvetta: levyarviot ja kavereiden suosittelut riittävät varsin pitkälle. Uuteen ja tuntemattomaan musiikkiin on myös helppo tutustua netissä ihan omin päin esimerkiksi YouTubessa. Kirjojen vastaava pikaselailu ei ole niin helppoa.

Joskus asiakas haluaa tietyntyyppistä musiikkia, mutta ei tiedä mistä hakea. Tällaiset tiedonhakutehtävät ovat musiikkikirjastotyön arkea, enkä laske sitä varsinaiseksi suositteluksi. Toki jos kysytty musiikinlaji sattuu olemaan lähellä kirjastoammattilaisen sydäntä, saattaa asiakaspalvelutilanne helposti kääntyä suosittelun puolelle. Viimeisin esimerkkitapaus kuitenkin meni minun musiikkimakuni ulkopuolelle: asiakas halusi easy listening -musiikkia James Lastin tapaan hammond-uruilla soitettuna. Hetken verran löi tyhjää, varsinkin, kun kirjastotietokannan asiasanoituksestakaan ei ollut apua, mutta sitten hoksasin ottaa avuksi kättä pidempää.

Nimittäin PIKI-verkkokirjaston sivuilla olin joku aika sitten bongannut nettipalvelun, joka asettaa artistit järjestykseen musiikkityylin mukaan. Liveplasma-nimisen hakumoottorin tuottama lopputulos antaa osviittaa siitä, mitä artisteja ehkä kannattaisi tsekata. Palvelun piirtämän häkkyrän visuaalis-informatiivisista ansioista voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se silmää ilostuttaa.

Täydensin artistilistaa myös Spotifyn "related artists" -hakua käyttämällä. Siinä tehtävässä Spotify suoriutuu oikeinkin hyvin. Sen sijaan Spotifyn tarjoamat suositukset ovat hämmentävän usein kauniisti sanottuna kaukaa haettuja. Minulle apparaatti tarjosi kerran Lapinlahden Lintujen kuuntelun perusteella Boycottia, Costelloa, Tapiola Choiria ja Martti Talvelaa. Mikä ettei, voinhan minä noita kuunnella, mutta en kyllä ymmärrä, minkälaisella algoritmilla tuo tulos on saatu.

Tai ehkä Spotify on rohkeissa suositteluissaan oikeilla jäljillä? Jos haluamme kuulla vaikuttavaa musiikkia, kannattaako meille tarjota samantyyppisiä artisteja, kuin mitä olemme kuunnelleet? Kun kuulee jotain ihan muuta - musiikkia, jollaista ei arvannut olevan olemassakaan - saattaa kokea sykähdyttäviä kuunteluelämyksiä.

Suositteluja kaipaaville asiakkaille on Helsingin kirjastoissa tarjolla palvelutuote. Kirjasto 10:ssä ensimmäisenä lanseeratun palvelun esikuvana on kuntosaleilta tuttu henkilökohtainen valmentaja, eli kirjastoista voi varata itselleen henkilökohtaisen luku- tai musiikkivalmentajan. Lukemani perusteella palaute on ollut varsin positiivista, mm. Pikkurilli-niminen bloggaaja innostui asiasta.

Vaikka meillä ei ole menty tuotteistuksessa näin pitkälle, vastaavaa palvelua saattaa saada, jos osaa kauniisti pyytää. Olisikohan sinun kirjastosi henkilökunnassa musiikista innostunut henkilö, jolta voisit kysyä musiikinkuunteluvinkkejä? Vaikka musiikkimakunne eivät menisikään aivan yksiin, hänen osumatarkkuutensa voi tuskin olla Spotifya huonompi. Parhaimmassa tapauksessa sekä sinun että kirjaston työntekijän musiikillinen maailma avartuu!

Mitä uutta?

Internet musiikkikirjastojen uhkana on ollut jo monesti bloggauksen aiheena, ja taas mennään. Eli kuten hyvin tiedämme, internetin suomiin mahdollisuuksiin nähden kirjastolla on (ainakin) kaksi ongelmaa:

• uutuudet tulevat liian pitkällä viiveellä kirjastoon lainattaviksi
• kirjastosta lainattavaa musiikkia ei voi kuunnella verkkokirjastossa

Useimmin nimeltä mainittu uhkaaja on Spotify. Sen nopeuteen ja helppouteen kirjasto ei yksinkertaisesti voi vastata. Spotify kasvatti jälleen etumatkaansa web playerillaan, eli musiikkia voi kuunnella suoraan selaimella, eikä koneelle siis tarvitse asentaa erillistä ohjelmaa. (Spotify ei toki ole ensimmäinen tässä lajissa, esim. Rdiolla on ollut vastaava web player jo pitkään.)

Mutta, kuten sanonta kuuluu, ”jos et voi voittaa heitä, liity heihin”. Huomasitko jo tuossa oikeassa laidassa Mitä uutta? -otsikon alla olevan Spotify-soittolistan? Listan ideana on mainostaa hankinnassa olevia uutuuslevyjä yksittäisten biisien kautta. Pidä listaa silmällä (korvalla?), niin pysyt kartalla, mitä kaikkea kirjastoon on tuloillaan. Ja jos haluat tehdä lähempää tuttavuutta, esimerkiksi selailla kansilehdykkää, kannattaa tehdä varaus verkkokirjastossa.

Listan on koonnut ja sitä ylläpitää kollegani Antti Määttänen Palokan aluekirjastosta. Lista kertookin ehkä enemmän Antin musiikkimausta kuin kirjaston kokoelmapolitiikasta. Varsinkin indieen päin kallellaan olevien kannattaa tarkistaa Antin poiminnat. Jenkkaa kaipaavan kannattaa etsiä joku muu soittolista.

Ps. Soittolistan kuuntelemiseen tarvitaan Spotify-tili, luonnollisesti. 

Pps. Onhan tietysti myös Naxos!

Kuraattori jää lomalle

Vielä sen verran Kirjastopäivistä, että yksi siellä esitetyistä mielenkiintoisista näkemyksistä oli, että musiikkikirjastojen rooli tulisi olla entistä enemmän "kuraattorimainen". Kirjastot siis laatisivat asiakkaille listoja ja levykokoelmia eri teemoista, pyynnöstä ja pyytämättä. Mielenkiintoisia esimerkkejä tällaisesta toiminnasta on jo, esimerkiksi Kirjasto 10:n Henkilökohtainen musiikkivalmentaja -palvelu. Kuopiossa taas on koostettu musiikin makupalapusseja.

Musiikkia on myös tuolla ulkona. Siksi ei riitä, että esittelemme asiakkaille kirjastomme kokoelmista löytyviä helmiä. Meidän tulee myös auttaa asiakkaitamme löytämään mielenkiintoista kuunneltavaa internetin runsaudensarvesta. Kuraattoreina me voisimme asiakkaan puolesta etsiä tietoa vaikkapa tietyn musiikinlajin parhaista levyistä, ja kertoa senkin, mistä niitä voi kuunnella, jos kyseisiä levyjä ei meidän kirjastomme kokoelmista löydy.

Jos sinulla on tämäntyyppinen tiedontarve, tule ihmeessä kysymään kirjastosta. Se, että emme ole vielä hoksanneet tällaista palvelua aktiivisesti tarjota, ei tarkoita, etteikö sellaista meiltä saisi jo nytkin. Ja jonkin ajan kuluttua varmastikin ryhdymme aktiivisemmiksi kuraattoriasioissa. Vähän jo harjoittelin, eli tässä maistiaisiksi Spotify-soittolista kotimaisia kesäbiisejä, joiden nimissä ei kuitenkaan ole sanaa kesä. Näitä voi vaikkapa musiikin informaatikko lomallaan kuunnella ja palata sitten elokuussa akkunsa ladanneena takaisin näiden kysymysten äärelle.


Ps. Kiitos Antti Impivaaralle näkemyksestä!

Musiikkibasaari

Kuten valveutuneimmat tämän blogin lukijat jo tietävätkin, Musiikkibasaari on palvellut  musiikkitiedonnälkäisiä nettisurffaajia jo kuukauden päivät. Musiikkibasaarin idea on kerätä yhteen nippuun musiikkikirjastotietoa ja -palveluita, jotta ne olisivat mahdollisimman helposti löydettävissä ja käytettävissä.

Sivuston keskellä on linkki valtakunnalliseen Kysy musiikista -palveluun, joka taas on osa Kysy kirjastonhoitajalta -palvelua. Jos Googlelta saamasi vastaus ei tyydytä, kannattaa kokeilla tätä keinoa. Kysyttyjä kysymyksiä ja saatuja vastauksia voi selailla ja todeta, että aika kummallisiinkin ongelmiin on kirjastolaisilta löytynyt apu.

Tarkoitus on tietysti myös ylpeänä esitellä musiikkikirjastotyön hedelmiä. Vuosien varrella on yksittäisissä kirjastoissa ympäri Suomea kertynyt ns. sukanvarteen yhtä ja toista, jotka nyt saavat Musiikkibasaarista hyvän kodin ja toivottavasti lisää näkyvyyttä. Musiikkia aiheesta -tietokanta ansaitsee erityismaininnan: mistä muualta voit hakea sävellyksiä aiheen mukaan tällä tarkkuudella?

Musiikkibasaarissa esitellään myös näitä musiikkikirjastoblogeja. Musiikista bloggaaminen tai muun musiikkiaiheisen nettipalvelun tuottaminen on sikäli harkittavaa, että netissä on jo tarjolla ylen hyviä palveluja.
Kirjastojen rahkeilla ei niiden kanssa auta ryhtyä kilpasille. Siksi onkin mielekkäämpää tehdä yhteistyötä: esimerkiksi Kirjastojukeboksi yhdistää pääkaupunkiseudun kirjastojen musiikkiuutuusvalikoiman ja Spotifyn. Ja onhan yksi kirjastolaitoksen nykytehtävistä opastaa ihmisiä internet-viidakossa. Siksi Musiikkibasaarissa on tiivis, mutta kattava ja järkevästi järjestetty luettelo hyväksi havaituista musiikkipalveluista.

Minun on helppo kehua Musiikkibasaaria, koska se on mielestäni oikeasti hyvä sivustokokonaisuus. (En ole ollut Musiikkibasaaria suunnittelemassa ja tekemässä, joten en sorru itsekehuun. Ansiokkaat syylliset löydät täältä.)  Oletko eri mieltä? Kommentoi tähän tai anna palautetta suoraan Musiikkibasaarin tekijöille.

Musiikkikirjastot vs. internet

Internet on visionäärien keskusteluissa jatkuvasti tarjolla kirjastojen syrjäyttäjäksi. Sitä pidetään etenkin musiikkikirjastojen uhkaajana. Kieltämättä osittain näin on jo käynytkin: kirjastojen äänilevyjen hurjat lainaluvut ovat olleet laskussa samalla, kun musiikin kuunteleminen ja lataaminen internetistä on yleistynyt. Eikä tulevaisuuskaan näytä paremmalta: lähikoulun viidesluokkalaiset kävivät tutustumassa musiikkikirjastoon ja suurin osa heistä totesi kuuntelevansa musiikkia päivittäin "puhelimesta". CD-levy on heille turha kapistus.

Valitettavan monella musiikki hyppää puhelimeen internetin laittomista lähteistä. Se on helppoa, mutta helppouteen liittyy kuitenkin riskejä, kuten viime päivien Chisu-kohu on osoittanut. En olisi toivonut tällaista tapausta, mutta mediamyrsky sattui melko sopivasti pari päivää sen jälkeen, kun olin kertonut viidesluokkalaisille, mikä on laillista ja mikä ei. Ainakaan heille ei nyt pitäisi tulla vahinkolatauksia.

Internetiä ei kuitenkaan ole mielekästä nähdä musiikkikirjastojen uhkana. Asiakkaan tiedontarpeeseen pitää löytää asiakkaan kannalta paras ratkaisu. Esimerkiksi jos asiakas haluaa jonkun laulun sanat? Toki hän voi lainata nuotin kirjastosta, mutta minun mielestäni olisi väärin olla kertomatta, että sanat saattaisi saada helposti myös netistä. Tai jos asiakas haluaa vain tarkistaa, miten joku kappale menee, niin eikö ensin kannattaisi vilkaista, olisiko kappale YouTubessa? Laittomuuksiin emme tietenkään opasta, ja lähdekritiikkiäkin on hyvä ujuttaa neuvojen sekaan.

Kirjasto ei pärjää internetille nopeudessa, mutta vielä on asioita, joissa kirjasto peittoaa netin 6-0. Vaikka sanoituksia on netissä tarjolla paljon, ei varsinkaan populaarimusiikkinuotteja löydä edes laittomilta sivuilta. Tai musiikkitiedonhaku: Wikipedia on hyvä lähde nopeaan tarkistukseen, mutta hyvän bändihistoriikin lukeminen on syvällisempi kokemus.

Eikä CD-levyjen osaltakaan tilanne mitenkään mahdoton ole: vielä riittää ahkeria lainaajia, jotka haluavat kuunnella musiikkinsa levyiltä. Eikä sovi väheksyä myöskään kirjaston muistiorganisaatioluonnetta: tehtävänämme on säilyttää aineistoa jälkipolville, ja CD-levy on siihen tarkoitukseen ihan hyvä formaatti.

Jos haluat kuunnella Chisun Kun valaistun -levyn, niin mitäpä jos lainaisit sen kirjastosta? Viidenkymmenen sentin varausmaksulla saat sen mihin tahansa Jyväskylän kaupunginkirjaston toimipisteeseen noudettavaksi. Aika helppoa ja edullista, eikö?