Hehän ovat kuin kaksi tonttua

Taas on julkaistu uusia joululaululevyjä.  On taidemusiikkia ja poppia, on harrasta ja remuilevaa, on uutta ja perinteistä. Skaala on hyvinkin laaja.

Kaksi suomalaista miesartistia ovat kuitenkin - todennäköisesti toisistaan tietämättä - olleet joululaululevyprojekteissaan hämmästyttävän samanlaisilla linjoilla. Lauri Tähkän Jouluni laulut ja Kyösti Mäkimattilan Joulumuistoni ovat kuin yhdestä puusta.

Molempien levyillä yleistunnelma on häpeämättömän nostalginen. Enimmäkseen ollaan rauhallisissa tunnelmissa, mutta hieman myös hypähdellään. Ajatukset ovat jossain (kuvitteellisessa?) menneisyydessä, jolloin joulu oli jotain muuta kuin kulutusjuhlavuoden huipentuma. Melkein kuulee pirtin lattialle levitettyjen jouluolkien kahinan. Tätä vaikutelmaa luovat suomalaisesta kansanmusiikista tutut soittimet ja soittotyyli: harmoni ja kantele soivat molempien levyillä, Tähkän levyllä myös viulua soitetaan pelimannityyliin ja Mäkimattilan levyllä kuullaan haitariakin.

Kun levyt ovat tyyleiltään näin yhteneväiset, ei ole ihme, että kappalevalinnatkin käyvät niin pitkälle yksiin. Me käymme joulun viettohon, Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Tonttu, Konsta Jylhän joululaulu. Nämä kuusi (6!) kappaletta ovat näillä molemmilla levyillä. (On siellä toki muitakin kappaleita, ihan uusiakin, mutta silti.) Onko muka suomalainen joululauluvalikoima näin kapea? Miten tällainen yhteensattuma on selitettävissä? Suomalaisten kapealla geeniperimällä?

Tilannetta täydentää vielä Suvi Teräsniska, joka uudella (toisella!) joululaululevyllään Joulun henki esittää hänkin Konsta Jylhän joululaulun. Itse pidän tuota joululaulua ehkä kauheimpana kaikkien joululaulujen joukossa, mutta tästä levytyssuosiosta päätellen taidan olla Suomen kansan enemmistön kanssa täysin eri linjoilla.

Tästäkin huolimatta, hyviä hetkiä joulumusiikin parissa. Näinä päivinä niitä hetkiä on nimittäin vaikea välttää, ellei sitten tämä porilaisen kauppakeskuksen linja yleisty.

Ps. Kai se on jonkinlaista huumoria, kun The Blind Boys of Alabama aloittaa oman joululevynsä sanoilla "Do you see what I see?"

Laina-ajan lyhyt historia

Häämusiikkilevyt ovat meillä pikalainoja. Mutta mitä pikalaina tarkoittaa? Yhden yön juttu?

Kirjastoissa yleisimmin käytössä oleva laina-aika on neljä viikkoa. Muut laina-ajat ovat perusteltuja poikkeamia tästä normista. Eripituisilla laina-ajoilla pyrimme palvelemaan asiakkaitamme paremmin, esimerkiksi parantamaan kysytyn aineiston saatavuutta.

Aina välillä on kuitenkin hyvä miettiä itsekriittisesti, onko kaikille poikkeuksille riittäviä perusteita. Entä saavatko asiakkaamme helposti ja riittävästi tietoa laina-ajoistamme?

Tämä pikalaina on hyvä esimerkki. Kun aiemmin oli vain neljän viikon lainoja, niin pikalainan kahden viikon laina-aika oli selkeä konsepti. Sitten keksittiin viikkolaina-idea ja -nimi. Hyvä idea ja informatiivinen nimi, ei siinä mitään, mutta rinnakkain laitettuna käsitteet viikkolaina ja pikalaina johtavat ajatukset harhaan.

Pikalaina-aika todellakin tarkoittaa meillä kahta viikkoa. Epäselvää tilannetta korjaisi, jos kaikissa pikalainatarroissa lukisi "2 viikkoa". Pikalainakirjoissa näin jo onkin. Levyjen kansiin on haluttu laittaa pienempiä tarroja, siksi se laina-ajan pituus jätettiin tarrasta pois. Tämä kuitenkin aiheuttaa jatkuvasti sen verran sekaannusta, että jotenkin se laina-aikatieto on siihen saatava. Lisään asian to do -listalleni.

Onko häämusiikkilevyjen edes tarpeellista olla kahden viikon laina-ajalla? Havahduin asiaan äskettäin, kun huomasin, että häälevyjä on hyllyssämme useampi kappale samaa levyä. Eikös nyt pitäisi olla näiden sesonki? Todennäköisin selitys lienee, että häämarssin ja -valssin valintaa varten ei enää tarvitse tulla kirjastoon levyjä lainaamaan, sillä valinnan voi tehdä YouTube-pohjalta. Häälevyjen osalta kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa ei siis enää tarvitsisi tasoittaa lyhyemmällä laina-ajalla?

Myös joululevyt ovat pikalainoja. Näin levyt kiertävät nopeammin ja varaamisessakin on järkeä: levyn saattaa ehtiä saamaan joulusesongin aikana. Joululevyissä pikalaina-aika siis on edelleen perusteltu (mutta niihinkin pitäisi saada se 2 vkoa -merkintä).

Entäs sitten eri aineistolajit: esim. DVD:t yksi viikko, lehdet 2 viikkoa? Laina-aikoja ei ole merkitty niteisiin, vaan oletamme asiakkaiden tietävän tämän asian. Toki kerromme asian täällä ja kirjastotilassa yritämme tiedottaa lipun ja lapuin, mutta aina joku asiakas yllättyy ikävästi. Sitä paitsi pitäisiköhän DVD-levyillä olla pidempi laina-aika, kun niitäkin alkaa meillä olla jo kysyntään nähden riittävästi? Varsinkin useamman levyn DVD-boksille viikon laina-aika on melkoisen lyhyt.

Tilannetta sekoittaa vielä asiakkaiden hiljainen tieto: edelleen asiakkaat Vaajakoskella kysyvät, että "onko tällä kirjalla lyhyempi laina-aika, kun se on uutuus?" Jyväskylän maalaiskunnan kirjastossa nimittäin uutuudet olivat kahden viikon lainoja, eikä sitä merkitty mitenkään niteeseen. Voi olla, että joku muistelee sitäkin, että myös musiikkilevyillä oli kaikilla kahden viikon laina-aika. Viisi vuotta tuntuu olevan liian lyhyt aika tällaisten asioiden unohtamiseen.

Tuntuuko siltä, että tämä on aivan liian sekavaa? Onneksi on yksi varma konsti: tarkista eräpäivät lainakuitista. Sen kun tekee jo kirjastossa, niin voi palauttaa saman tien ne lainat, joiden eräpäivät eivät tyydytä. Tämä lienee paras tapa välttyä yllätyksiltä.

Ps. Nyt vielä tarkistan, että minun kaikilla lainoillani on neljän viikon laina-aika. Lähden nimittäin kuukaudeksi kesälomailemaan, enkä aio tulla käymään kirjastossa lähestyvän eräpäivän takia.