Uskalla rikkoa genrerajasi

Musiikin genrerajat ovat joskus vaikeita ylittää, niin kuuntelijoille kuin musiikin tekijöillekin. Lokerointi on osittain välttämätöntä, mutta pahimmillaan se kahlitsee musiikin tekijöiden ilmaisua ja estää kuuntelijoita löytämästä mielenkiintoista musiikkia.

Otetaanpa esimerkiksi hengellisen populaarimusiikin hylly, kirjaston luokka 78.896. Kyseinen lokero on yksi
vahvimmin yleisöä jakavista musiikkigenreistä. Osa kirjaston asiakkaista hakee musiikkinsa vain siitä hyllystä, kun taas muut kiertävät hyllyn kaukaa. Kristinopin mukaiset sanoitukset ovat useimmille ei-kirkossakävijöille liian raskasta kuunneltavaa.

Kotimaisesta tai kansainvälisestä gospel-skenestä ei taida löytyä yhtyettä tai artistia, jonka levyt olisivat lyöneet läpi mainstreamissa. Monessa muussa genressähän tämä on tapahtunut, esimerkiksi kotimaiset hiphop- ja reggae-artistit eivät enää esiinny vain omilleen, vaan saattavat myydä jopa stadionin täyteen. Joitakin gospel-taustaisia suosittuja artisteja toki on, esimerkiksi Juha Tapio ja Pekka Ruuska, mutta mainstreamsuosio kohtasi heidät vasta kun yksiselitteisesti hengelliset sanoitukset vähenivät heidän levyillään olemattomiin.

Hengellinen populaarimusiikki on toki siinä mielessä erilainen musiikkigenre, että määräävä tekijä on sanoitukset. Lokerointiin riittää, että suurin osa laulujen sanoituksista käsittelee kristillistä uskoa, on se musiikillisesti speed metallia tai folkpoppia tai mitä tahansa siltä väliltä. Luonnollisesti myös sanoitusten tyyleissä ja julistavuuden asteessa on suurta vaihtelua. Näistä syistä on suoranaista tuhlausta kulkea hyllyn ohi.

Kokeile vaikkapa tätä: Idän Ihmeet on riemastuttava nuorten miesten rymy-yhtye. Akustiset soittimet ja moniääninen laulu leimaavat kappaleita, mutta hauskaa on kuulla akustisessa musiikissa vaikutteita metallimusiikista. Sävellyksissä, sovituksissa ja kappalerakenteissa riittää koukkuja ja haastetta. Sanoituksissa ei oteta asioita liian vakavasti ja välillä käydään huumorimusiikinkin puolella. Kristillistä sanomaa ei peitellä, mutta Raamatulla ei myöskään lyödä päähän.

Idän Ihmeet julkaisi viime vuonna toisen albuminsa (tai kolmannen, jos ep-mittainen debyytti Lähes albumi lasketaan mukaan). Yhtye on Suomi-gospelissa jo merkittävä tekijä, ahkera ja suosittu keikkailija. Siihen nähden yhtye on ns. suurelle yleisölle yllättävän tuntematon. Siksikin Idän Ihmeisiin kannattaa tutustua, ihan yleissivistysmielessä. Jos käsityksesi gospelista on vuosia sitten nähdyn koulukonsertin varassa, on jo aika päivittää se käsitys.

Ps. Ruudolfin Doupeimmat Jumala seivaa on säännön vahvistava poikkeus: hengelliset sanoitukset eivät estäneet levyn nousua myyntilistoille, pikemminkin lisäsivät mediakiinnostusta. Ruudolf tosin ei ponnistanutkaan gospel-skenestä, vaan hän oli hankkinut kannuksensa hiphop-piireissä. Kirjastoissakin Ruudolfin levyt hyllytetään hiphophyllyyn, vaikka sanoituksissa sana sanotaan niin kuin se on. 

Beatles julkaisee uuden levyn

Beatlesin tuotantoa on taas tarjolla uudessa paketissa. Tällä kertaa kaupataan Beatles-levyjen Amerikka-versioita. Pitäisikö nämäkin versiot tilata kirjastoon? Kuinka mones kerta tämä lieneekään, kun samat levyt yritetään myydä uudelleen?

Uudelleenjulkaisukertojen määrä riippuu siitä, miten lasketaan. CD-muodossa Beatlesin tuotanto on julkaistu oikeastaan vasta kahdesti: ensimmäisen kerran 1987-88 ja toisen kerran 2009. 80-luvun julkaisut eivät hivelleet hifistien korvia, joten siinä mielessä uudelleenjulkaisulle oli ihan oikeasti tilausta. 2009-versioissa remasterointiin, miksauksiin ja julkaisujen ulkoasuun kiinnitettiinkin kiitettävän paljon huomiota ja vastaanotto oli pääosin kiittävää.

Eli ei tuo Beatlesin uudelleenjulkaisutahti nyt niin kovin kova ole. Tämä 2009 CD-julkaisu oli kuitenkin himpun verran ylilyövä erillisine mono- ja stereo-paketteineen. Nyt julkaistu ylellinen U.S.-paketti on liian samanlainen ja tulee liian pian, mikä ainakin minulla aiheuttaa tunteen liian tiheästä tarjonnasta.

Anthology-sarja ja BBC-live-kokoelmat ovat nekin minun mielestäni hieman liioittelua. Tokihan levytyshistoria kiinnostaa, mutta vähemmälläkin tulisi asia selväksi. Paul McCartneyn vaihtoehtoinen näkemys Let it be -levystä on sekin toisaalta mielenkiintoinen, toisaalta turhuuden rajoilla. Nyt julkaistavat U.S.-versiot menevät samaan kategoriaan, ainakin meidän eurooppalaisten näkökulmasta. Aika moni amerikkalainen kuitenkin on lapsuudessaan kuunnellut Beatlesia nimenomaan amerikkalaisilta levyversioilta, joten heille voivat nämä CD:t tarjota melkoisen nostalgiatripin.

Kaiken tämän marmatukseni jälkeen olen silti sitä mieltä, että Beatles-tuotannon uusissa julkaisuissa on pysytty melko maltillisella linjalla. Beatlesin musiikki menisi kaupaksi vaikka minkälaisessa paketissa, mutta oikeuksien haltijat ovat pyrkineet pitämään brändin tason korkealla. Beatles-biisejä ei ole sekalaisilla kokoelmilla, ainakaan alkuperäisinä esityksinä. Beatles-kokoelmalevyjä ei ylipäätään ole CD-muodossa muita kuin klassikot punainen ja sininen sekä listaykköskokoelma 1. Se on yllättävän vähän, jos verrataan mihin tahansa muuhun maailmanlaajuisesti tunnettuun bändiin. (Love-albumin voisi tietysti laskea kokoelmaksi, mutta minusta se on jotain muuta.)

Vielä niistä U.S.-levyistä: taidan tyytyä tilaamaan kirjaston kokoelmiin vain Yesterday and today -levyn, lähinnä ulkomusiikillisista seikoista. Siihenhän liittyy se pahennusta herättänyt ja hyllytetty "teurastamo"-kansikuva. Kyseinen kuva on luonnollisesti mukana tässä uudelleenjulkaisussa. Kirjasto toimii tässäkin ns. resurssiviisaasti, koska teidän ei tarvitse hankkia tällaisia kuriositeettilevyjä omaksi.

Ps. En tiedä, mikä on ennätys yksittäisen levyn uudelleenjulkaisujen määrässä, mutta Pink Floydin Dark side of the moonin täytyy olla aika lailla kärjessä. Tämän selvityksen mukaan kyseinen levy on masteroitu CD-julkaisua varten yksitoista kertaa! Siltikään yksiselitteisesti parasta versiota ei ole saatu aikaiseksi, vaan keskustelu jatkuu edelleen... Keski-kirjastojen neljä eri versiota riittänevät hyvin.

Informaatikon tunnustukset

Työpisteessäni on useampi hyllymetri CD-levyjä, jotka ovat olleet siellä jo vuosia, ilman että olen tehnyt niiden eteen oikein mitään.

Näin, nyt se tuli sanottua. Tähän tunnustukseeni sain vauhtia mainiolta Librarian Shaming -sivustolta, jossa kirjastolaiset ympäri maailmaa tunnustavat rikoksiaan. Erityisesti tuo viereinen tunnustus osui lähelle tätä minun tilannettani. Tosin nämä työpisteessäni marinoituvat levyt ovat sentään "korjauksessa", eivätkä näy verkkokirjastossa kirjaston hyllyssä olevina.

Miten tähän on päädytty? Kysymys on puutteellisesti, huonosti tai peräti väärin luetteloiduista levyistä. Useimmista levyistä puuttuvat osakohteet, eli nämä levyt saa hakutulosjoukkoon, vaikka hakee niiden sisältämien kappaleiden nimillä. Lisäksi levyyn kiinnitetyt tarrat, joita käytetään hyllytyksen ja aakkostuksen apuna, ovat kaikissa uusimisen tarpeessa.

Suuri osa näistä levyistä on poimittu hyllystä jo kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 2009. Yhdistimme kolmen eri kirjaston tietokannat, minkä seurauksena hyllyissämme oli läjäpäin niteitä, joissa oli väärä luokkamerkintä tarrassa. Ajattelin, että poimitaan pois samalla nämä muutkin tavalla tai toisella parantelua tarvitsevat levyt. Siinä vaiheessa yliarvioin raskaasti omat resurssini. Kävi nimittäin niin, että näiden vuosien aikana on jatkuvasti riittänyt kiireellisempää ja tärkeämpää tekemistä. Nämä ovat kuitenkin etupäässä vanhoja levyjä, joilla ei suurta kysyntää ole ollut vuosiin. Korjausluetteloinnin jälkeen ne toki löytyvät paremmin tietokannastamme, mutta kovin suuria lainahittejä niistä silti tuskin tulee.

Viimein tuli kriittinen piste vastaan. On aika lopultakin tunnustaa tosiasia, että minä en näitä saa tehtyä, vaikka eläkeikääkin nostettaisiin. Niinpä lakkaan hautomasta levyjä Vaajakosken kirjastolla ja siirrämme levyt pääkirjastolle, missä niitä voi useampikin ihminen korjailla. Kovin vauhdikasta käsittelyä levyt tuskin saavat sielläkään, sillä ei niiden kiireellisyysaste mihinkään nouse. Todennäköisesti monen levyn kohtalo on myös päätyä poistoon, kun tarkemmin tarkasteltuna käy ilmi, että kokoelmissamme ei sitä levyä tarvitakaan.

Istun nyt siis aasinhattu päässäni työhuoneeni nurkassa vielä hetken aikaa pahoitellen sitä, että nämä kaikki levyt ovat olleet poissa asiakkaiden ulottuvilta niin kauan. Sitten kokoan itseni ja jatkan työntekoa sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti tyhjältä pöydältä. Huraa!

Kirjastolaiset sisällöntuottajina

Kaikki tietävät sen Wikipediasta (ja itse asiassa jo kirjamuotoisista tietosanakirjoista) tutun kokemuksen, että yhden asian tarkistettuaan silmä osuu toiseen kiinnostavaan asiaan ja yhtäkkiä onkin vierähtänyt puoli tuntia (tai päivää). Tämän yleisinhimillisen ominaisuuden ovat monet menestyneet verkkokaupat tiedostaneet jo vuosia (esim. Amazon, iTunes). Nyt myös verkkokirjastomme pyrkii iskemään tähän saumaan.

Siis: "jos pidit tästä, saattaisit pitää myös tästä" -periaate näkyy verkkokirjastossa esimerkiksi siten, että teostietojen alla tarjotaan automaattisesti saman tekijän muita teoksia ja asiasanoiltaan samantyyppisiä teoksia. Myös jo hakutavan muutos, eli ns. yhden laatikon haku, tuottaa laajempia hakutulosjoukkoja kuin entinen verkkokirjasto. Avoimesti suhtautuvat saattavat tehdä tuloslistaa selatessaan mielenkiintoisia löytöjä. (Asiakas, joka etsii yhtä tiettyä teosta saattaa kylläkin hermostua useiden sivujen selaamisesta, pakko myöntää.)

Automaattisesti generoituvien suositusten lisäksi me lihaa-ja-verta -kirjastolaiset laadimme verkkokirjaston sivuille lainavinkkejä. Kirjoitamme lyhyempiä ja pidempiä tekstejä vaihtelevista teemoista ja yksittäisistä teoksista sekä laadimme teoslistoja. Näin verkkokirjaston käyttäjä saa muutakin luettavaa kuin teosten luettelo- ja paikannustiedot. Lainavinkkien tavoite on, että asiakkaat helpommin löytäisivät mielenkiintoisia ja antoisia levyjä ja kirjoja ja nuotteja, joihin eivät ehkä muuten törmäisi.

Tässä asiassa emme ole edellä kävijöitä, vaan seuraamme muiden esimerkkiä.  Esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere ja Kuopio ovat myös uusineet omat verkkokirjastonsa parin viime vuoden aikana. Kannattaa käydä näiden kirjastojen musiikkisivuilla vilkaisemassa, nimittäin niillä on paljon kiinnostavia juttuja.

Rima on siis melko korkealla. Joissakin tapauksissa voi jopa miettiä, kuinka paljon kirjastolaisten on järkevää tuottaa verkkosisältöjä. Esimerkiksi mainio Musasto-blogi on mielestäni sillä rajalla. Ymmärrän hyvin sisällöntuotannon houkutuksen, koska parhaimmillaan erilaisten vinkkien laadinta on todella mukavaa puuhaa. Emme kuitenkaan ole ammatiltamme toimittajia vaan kirjastolaisia, joten pitäisikö mieluummin pysytellä lesteissämme? Joten, ainakin näin alkuun, Keski-verkkokirjastossa kiiruhdamme hitaammin, mutta sitenkin verkkomateriaalia kertyy mukavasti. Olisiko siellä jotain sinulle?

Vuoden parhaat levyt

Vuoden lopussa on tapana tehdä erilaisia listoja kuluneen vuoden parhaista levyjulkaisuista. Kollegani valmisteli aiheesta aineistoesittelyä ja listoja selatessaan huomasi, että moni kriitikoiden valitsemista levyistä puuttuu kokonaan kirjaston kokoelmista. Saman huomasin minäkin jo pelkästään Keskisuomalaisen ja Helsingin Sanomien listoja tutkiessani. Olemmeko me kirjaston levyvalitsijat näin pahasti pihalla, kun noin moni hyvä levy on jäänyt tutkan ulkopuolelle, vai mitä tästä pitäisi ajatella?

Hätäpäissäni keksin kaksi selitystä:

1. Musiikkikriitikot ovat runsaan tietämyksensä ja hioutuneen makunsa takia eksentrikkoja, jotka haluavat brassailla nostamalla esiin levyjä, joista harva on koskaan kuullutkaan. 
2. Musiikkijulkaisujen määrä on räjähtänyt, samoin erilaisten tyylilajien määrä. Laatu ja mielenkiintoisuusarvo ovat määrästä huolimatta korkealla (joskin toki pohjanoteerauksiakin riittää), mutta kaikkea tätä hyvää ei vain voi kirjastoon hankkia. 

Oli näissä selityksissä perää tai ei, on tässä hyvä syy miettiä hetki kirjaston kokoelmastrategiaa. Pitäisikö kirjaston olla nimenomaan se paikka, josta löytyvät nekin teokset, joita ei muualta ole saatavilla? Miksi kirjaston pitäisi painottua mainstream-menestyksiin, joita asiakkaat saavat helpommin ja nopeammin muualta?

Ideaalitilanteessa kaikki julkaistava aineisto olisi helposti saatavilla. Rajallisten resurssien maailmassa, mukaan lukien yleiset kirjastot, joudutaan tasapainottelemaan. Pakkohan meidän on tarjota asiakaskunnallemme sitä, mitä eniten lainataan. Sen lisäksi kuitenkin otamme kokoelmiimme myös pienemmän yleisön levyjä. Laadukas äänite hyvin luetteloituna löytää kyllä yleisönsä, vaikka sitten vuosien päästä, näin me muistiorganisaatioihmiset uskomme. Kuinka paljon sitten voimme satsata tähän ns. "pitkään häntään" (oletettavasti) paremmin lainaan menevien kustannuksella? Tämä taitaa jäädä ikuisuuskysymykseksi.

Minun nähdäkseni me voimme jatkaa samalla linjalla, tietenkin jatkuvasti uusia tuuli haistellen. Myös te asiakkaat voitte vaikuttaa, vaikkapa hankintaehdotuksia tekemällä. Kiitos teille tästä vuodesta ja ollaan yhteyksissä myös vuonna 2014!

Ps. Esimerkki yleisöpalautteen voimasta kokoelmastrategian suhteen: Tampereen kaupunginkirjastossa tehtiin tällainen uudistus. Olisikohan meillä kysyntää uusille vinyyleille?

Pps. Oma suosikkini tänä vuonna ilmestyneistä levyistä on James Blaken Overgrown, lähinnä siksi, että se on elektronisuudessaan jotain ihan muuta, kuin mitä olen tottunut kuuntelemaan. Tosin kun elektronista kuorta raaputtaa, sen alta löytyy melko perinteisiä laulaja-lauluntekijä -tyyppisiä kappaleita. Ehkä siksi tykästyin tähän: erilaisen ja tutun sopiva yhteentörmäytys.

Mitä uutta?

Internet musiikkikirjastojen uhkana on ollut jo monesti bloggauksen aiheena, ja taas mennään. Eli kuten hyvin tiedämme, internetin suomiin mahdollisuuksiin nähden kirjastolla on (ainakin) kaksi ongelmaa:

• uutuudet tulevat liian pitkällä viiveellä kirjastoon lainattaviksi
• kirjastosta lainattavaa musiikkia ei voi kuunnella verkkokirjastossa

Useimmin nimeltä mainittu uhkaaja on Spotify. Sen nopeuteen ja helppouteen kirjasto ei yksinkertaisesti voi vastata. Spotify kasvatti jälleen etumatkaansa web playerillaan, eli musiikkia voi kuunnella suoraan selaimella, eikä koneelle siis tarvitse asentaa erillistä ohjelmaa. (Spotify ei toki ole ensimmäinen tässä lajissa, esim. Rdiolla on ollut vastaava web player jo pitkään.)

Mutta, kuten sanonta kuuluu, ”jos et voi voittaa heitä, liity heihin”. Huomasitko jo tuossa oikeassa laidassa Mitä uutta? -otsikon alla olevan Spotify-soittolistan? Listan ideana on mainostaa hankinnassa olevia uutuuslevyjä yksittäisten biisien kautta. Pidä listaa silmällä (korvalla?), niin pysyt kartalla, mitä kaikkea kirjastoon on tuloillaan. Ja jos haluat tehdä lähempää tuttavuutta, esimerkiksi selailla kansilehdykkää, kannattaa tehdä varaus verkkokirjastossa.

Listan on koonnut ja sitä ylläpitää kollegani Antti Määttänen Palokan aluekirjastosta. Lista kertookin ehkä enemmän Antin musiikkimausta kuin kirjaston kokoelmapolitiikasta. Varsinkin indieen päin kallellaan olevien kannattaa tarkistaa Antin poiminnat. Jenkkaa kaipaavan kannattaa etsiä joku muu soittolista.

Ps. Soittolistan kuuntelemiseen tarvitaan Spotify-tili, luonnollisesti. 

Pps. Onhan tietysti myös Naxos!

Jollei jouluna ole uutuusjoululevyjä

Otin joulumusiikkia esille Vaajakosken kirjaston musiikkiosastolla (onhan nyt jo marraskuun puoliväli, vrt. vuosi sitten kirjoittamani postaus). Siellä ovat perinteiset klassikot ja vähän kummallisemmat versioinnit sulassa sovussa. Useampikin uusi tuttavuus on tarjolla sitten viime joulun. Kirjastoillahan on kauppoihin verrattuna pieni viive uutuuksien suhteen, joten viime vuoden joululevyt eivät välttämättä ehtineet tavoittaa kovin montaa asiakasta.

Tänä vuonna voi jännittää esimerkiksi Anne Mattilan Jouluyön hiljaisuus -levyn aikataulua. Tämän tekstin kirjoitushetkellä se on hankinnassa, joten vielä menee tovi, ennen kuin se on kirjastossa luetteloitu, tarroitettu ja lainattavana. Saati sitten Club For Fiven levy Jouluna, jota ei ole vielä edes tilattu (julkaistiin 8.11.2013): ehtiiköhän se yhdellekään asiakkaalle edes loppiaiseksi? Tiukkaa tekee, mutta pyritään hoitamaan nämä lainauskuntoon heti kun vain mahdollista.

Jos haluat tarkistaa, mitä joululevyjä kirjastoon on hankittu viimeisimmän vuoden sisällä, tee näin: verkkokirjaston laajennetussa haussa valitse aineistolajiksi cd ja uutuudet-ponnahdusvalikosta aikarajaksi "vuosi".

Sitten tulee se hankalin paikka: kirjoita asiasana-kenttään sopivaksi katsomasi sana. Siihen ei kuitenkaan käy mikä tahansa käsite missä tahansa muodossa. Tähän joululevyhakuun parhaiten sopivat asiasanat ovat "joululaulut" tai "joulumusiikki". HUOM! Ei "joululaulu" tai "joulumusiikit". Joulumusiikki-asiasanaa käytetään erityisesti instrumentaali- ja taidemusiikin kohdalla, joululaulut-sana taas antaa enemmän osumia populaariin musiikkiin. Mitä asiasanoja kirjastoissa käytetään, missä muodossa ja mitä niillä tarkoitetaan, sen voit tarkistaa asiasanastosta.

Vielä kapuloita rattaisiin: uutuuslevyillä ei välttämättä ole vielä asiasanoja. Varsinkaan vielä hankinnassa oleviin levyihin ei ole ehditty liittää asiasanoja. Jos siis haet asiasanalla, et ainakaan vielä saa Mattilaa tai Club For Fiveä hakutulokseesi. Sekavaa ja vaikeaa? Myönnetään, hieman. Jos hermo meinaa mennä ja joulumieli alkaa olla vaarassa, ota yhteyttä kirjastoon. Kyllä se tarvittava tieto jotenkin saadaan kirjaston järjestelmistä ulos ja parhaassa tapauksessa voidaan antaa lisääkin vinkkejä verkkokirjastosta hakemiseen.