tiistai 18. joulukuuta 2012

Maailmanlopun merkkejä

Kuten tiedätte, maailma loppuu ensi perjantaina. Tämänhän ei pitäisi tulla uutisena kenellekään, sillä ajankohta on ollut merkittynä maya-kalenteriin jo vuosisatojen ajan. Ainakin minulla asia on ollut mielessä viimeistään vuodesta 2008, kun Egotrippi julkaisi mainion albuminsa Maailmanloppua odotellessa. Korvamadoksi jääneen nimikappaleen lisäksi albumilla on useampiakin erilaisia loppuja käsitteleviä kipaleita.

On kuitenkin myös niitä, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen luottavasti. Jonathan Goldmanin levy 2013: ecstatic sonics  "kartoittaa vuoden 2012 talvipäivänseisauksen aikoihin tapahtuvan Maya-kalenterin päättymisen jälkeistä maailmaa, johon Goldmanin mukaan voi liittyä kollektiivisen tietoisuuden kvanttihypyn mahdollisuus." (Suora lainaus levyn kuvaustiedoista.)

Myös me kirjastolaiset olemme luottavaisia elämän jatkumiseen. Jos kirjoittaa hakukenttään asiasanaksi "maailmanloppu" ja valitsee aineistolajiksi cd-levyn, saa vain yhden osuman: Anonymous 4 -yhtyeen 1000 : a mass for the end of time. Maailmanloppua ennustettiin siis tapahtuvaksi jo vuonna 1000 ja tämä levy kertoo siitä gregoriaanisen kirkkomusiikin keinoin. Jos siis maailmanlopun piti tulla silloin, mutta ei tullutkaan, niin tokkopa se tulee nytkään?

Sitä paitsi, suurella osalla lainoista on jo eräpäivä ensi vuoden puolella.


1 kommentti:

  1. Kyllä myös maailmanlopun lähestymiseen on kirjaston musiikkikokoelmissa varauduttu. Tuo viimeisten hetkien styke on Mikko Alatalo & Harrio Rinne kaksikon työstämä Maailmanlopun meininki.

    Alatalo osallistui laululla myös Syksyn Säveleen 1983.

    Itse asiassa laulusta on Alatalolla kaksi toisistaan hivenen poikkeavaa sanoitusverisota. Toisessa elämän tarkoituksen tietää Remu Alatalon näköinen mies, toisessa Kari Rydmanin näköinen. Mielestäni alkuperäislevytys on se Remuun viittaava, vaikka Syksyn sävelessä vedottiinkin Kariin.

    VastaaPoista