Lainausotsikoitujen blogikirjoitusten sarja jatkuu. Tällä kertaa lainaus on otettu Musiikki kuuluu kaikille -blogista, tästä kirjoituksesta. Siinä nimittäin ammutaan alas, ainakin osittain, edellinen kirjoitukseni viime viikolta, jossa käsittelin luokitukseen perustuvaa hyllyjärjestystä.
Kirjoituksessani kritisoin säveltäjän mukaan järjestettyjä hyllyjä. Turussa kuitenkin sellaisista on hyviä kokemuksia. Perustelut tuntuvat aika vastustamattomilta: lisää tietoa paremmin esillä, helppokäyttöisyys sekä asiakkaille että henkilökunnalle, ja mikä parasta: "kirjastossa tuntuu yhä enemmän aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua".
Aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua haluaisin meillekin lisää. Minä yritän asiakaspalvelutilanteissa aina muistaa painottaa, että me olemme töissä asiakkaitamme varten, heidän käytettävissään. Harmillisen usein asiakkailla tuntuu olevan se käsitys, että kirjaston henkilökuntaa ei saa häiritä.
Usein taitaa olla kysymys myös siitä, että asiakkaiden mielestä on noloa joutua pyytämään apua. Mistä se sitten johtuu? Ikävistä kirjastokokemuksista? Yleisemminkin yhteiskunnassamme vallitsevasta itsepalveluun kannustavasta kulttuurista? Yksinäisen sankarin ihanteesta?
Minun veikkaukseni syyksi on epäonnistumisen pelko. Löytymättä jäänyt levy tai kirja on yhdenlainen epäonnistuminen, joka pahimmassa tapauksessa muuttuu nöyryytykseksi, kun apuun pyydetty kirjaston työntekijä löytää kaivatun niteen käden käänteessä.
Kirjastot järjestävät kirjaston käytön opetusta koululaisille ja jonkin verran myös aikuisille. Se auttaa asiaa jonkin verran, mutta emme voi lähteä siitä, että asiakkaan pitää suorittaa kirjaston käytön tutkinto, ennen kuin hänen kannattaa tulla kirjastoon. Kirjaston hyllyjärjestyksen, samoin kuin verkkokirjaston, pitäisi olla niin helppoja käyttää, että asiakas löytää hakemansa ilman opastusta. Se on kova vaatimus, mutta siihen pitää pyrkiä.
Onnistumisen tunnetta lisäävät myös yllätyslöydöt. Uutuuksien rooli on tässä merkittävä, mutta vanhemmastakin aineistosta saa mielenkiintoisia ja houkuttelevia aineistonäyttelyjä. Yleisemminkin levyjen ja kirjojen esillepanoon kannattaa panostaa. Säveltäjien mukaan järjestetyt hyllyt tuntuvat Turussa onnistuneen myös yllätyslöytömielessä. Hmm, joudunko siis korjaamaan käsitystäni tästä hyllyjärjestysasiasta?
Yllätyslöydöt eivät kuitenkaan lämmitä asiakasta, joka etsii yhtä tiettyä teosta. Niissä tilanteissa kirjaston asiakaspalvelijoiden, meidän, pitäisi olla helposti saavutettavissa. Avun pyytämisen pitäisi olla niin helppoa, että se ei tuntuisi pyytämiseltä. Hyväksi havaittuja keinoja tähän ovat esimerkiksi henkilökunnan jalkautuminen tiskin takaa lähemmäs asiakkaita sekä vähemmän massiiviset asiakaspalvelutiskit. Nämä tosin eivät ole niin vain toteutettavissa, joskin isoin este lienee henkilökunnan asenteissa.
Parempaa asiakaspalvelua kohti, keinolla millä hyvänsä!
Ps. Lisäsin tuon mainion Musiikki kuuluu kaikille -blogin oikean laidan "Katso myös nämä!" -linkkilistalle. Suosittelen tutustumaan kyseisen blogin muihinkin kirjoituksiin!
perjantai 12. syyskuuta 2014
perjantai 5. syyskuuta 2014
"Lajitteluun intoutunut ja elämään kyllästynyt ihminen, joka kaipasi lisää järjestystä"
Facebook-kaverini seinällä käytiin äskettäin keskustelua kaunokirjallisuuden eri lajien hyllyttämisestä erikseen. Erityistä kummastusta herätti novellien erottaminen muusta proosasta. Suuri osa keskustelijoista oli ei-kirjastolaisia (myös keskustelun aloittanut kaverini). Kommentit olivat melko värikkäitä ja sieltä poimin tämän bloggaukseni otsikon. Otsikon lausahdus on melko osuva kirjastoihmisen määritelmä, mutta onko se koko totuus?
Tässä en nyt ota novelleihin tai muuhun kaunokirjallisuuden hyllytykseen kantaa. Samaa asiaa joudutaan kuitenkin miettimään myös kirjastojen musiikkiosastoilla, esimerkiksi juuri nyt, kun mylläsimme Vaajakosken musiikkiosaston pop-rock-levyhyllyä uuteen järjestykseen. Tavoitteena on selkeyttää ja helpottaa kirjaston käyttöä, mutta voiko tässä käydä niin, että asiakkaiden on entistä vaikeampi löytää hakemaansa?
Vaajakosken musiikkikokoelma on ollut kokoonsa nähden hyvin vähän lajiteltu. Esimerkiksi juuri tämä pop-rock-osasto: kaikki tyylit ovat olleet sulassa sovussa samoissa aakkosissa, oli se sitten punkia, discoa tai bluegrassia. Se oli ihan toimiva ratkaisu, tai ainakin harvat hyllyjärjestystä koskevat asiakaskommentit olivat positiivisia.
Olematon negatiivinen palaute ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että asiat olisivat täydellisessä jamassa. Noin vuosi sitten "intouduimme lajittelemaan". Totesimme, että Suomi-räppiä kysellään paljon, joten tuntui perustellulta ottaa hiphop ja rap-musiikki erilleen, jotta tuon tyylilajin ystävien kirjastokäynnit olisivat antoisampia. Samalla, kun sille tielle lähdettiin, otettiin omille hyllyilleen myös tekno ja reggae + ska, nekin kun ovat selkeästi omat juttunsa.
Nämä erottelut toteutettiin kirjastoille tavallisimpaan tapaan: luokkanumeroita käyttäen. Jokaisen levykotelon reunaan kiinnitetyn luokkanumeron mukaan levyt on kätevä järjestää musiikkityylin mukaan ja verkkokirjastossa sama numero tarkoittaa nimenomaan hyllypaikkaa. Numerot ovat kuitenkin monille asiakkaille vähän hankala tapa lähestyä musiikkikokoelmia. Niinpä joissakin kirjastoissa on viime vuosina lähdetty rakentamaan hyllyjärjestystä luovempaan tapaan. Esimerkiksi taidemusiikkia on järjestetty hyllyihin säveltäjän mukaan, sisälsivät ne levyt sitten sinfonioita (78.541), oopperoita (78.351) tai konserttoja (78.55).
Entä jos Beethovenin levyllä on myös pari biisiä Brahmsilta? Entä jos haluan tutustua eri säveltäjien sellokonserttoihin? Väliaikaiset nostot ja näyttelyt ovat kannatettavia, mutta pysyviä hyllyjärjestyksiä säveltäjien mukaan en kannata. Kirjastoissa aineiston pitää olla esillä niin, että sitä on A) mielekästä selata hyllyillä, mutta samalla B) tietokannasta haetun niteen pitää olla helposti ja loogisesti löydettävissä hyllystä. Nämä tavoitteet ovat valitettavasti jotakuinkin käänteisessä suhteessa keskenään. Siitä kuitenkin pitäisin kiinni, että verkkokirjastossa näkyvä hyllypaikkatieto olisi yhteneväinen fyysisen hyllyn kanssa.
Täydellistä ja lopullista hyllyjärjestysratkaisua ei siis taida olla. Tänään otimme, vuosien jahkaamisen päätteeksi, pop-rockin seasta erilleen luokan 78.89112: hard rock / heavy rock. Heavy on ihan perusteltu erilleen otettava, mutta hard rockin takia olen tätä erottelua lykännyt. Missä menee tavallisen rockin ja hard rockin välinen raja? Aika monen yhtyeen/artistin kohdalla sitä on vaikea vetää. Entä jos artistin tuotannossa on kevyempiä ja raskaampia levyjä? Laitetaanko ne silloin eri luokkiin ja siten eri hyllyihin? Vastaus: kyllä. Näistä epäkohdista huolimatta uskon, että tekemämme hyllyjärjestysmuutos on enimmäkseen toimiva. Jäämme odottamaan asiakaspalautetta, tervetuloa antamaan.
Ps. Alussa mainitsemassani Facebook-keskustelussa ihmeteltiin myös, että "kukahan raukka siellä istuu illat pitkät miettimässä, mihin hyllyyn sijoitetaan scifi-trilleri, maagis-realistinen sukusaagamuistelmateos, enkeli-sotakirja"... Täällähän me näitä mietitään, että pitäisikö Kaija Koo olla iskelmässä vai pop-rockissa. Esimerkkejä hankalasti kategorisoitavista teoksista löytyy toki paljon, mutta toisaalta suurin osa sujahtaa paikalleen aika helposti. Eli ei meillä yöunet mene, kiitos vain huolenpidosta. Enemmän olen huolissani asiakkaista, jotka eivät tule kysymään neuvoa kirjastohenkilökunnalta, vaan poistuvat tyhjin käsin. Sitä paitsi juuri heiltä me tarvitsisimme palautetta hyllyjärjestyksestämme!
Tässä en nyt ota novelleihin tai muuhun kaunokirjallisuuden hyllytykseen kantaa. Samaa asiaa joudutaan kuitenkin miettimään myös kirjastojen musiikkiosastoilla, esimerkiksi juuri nyt, kun mylläsimme Vaajakosken musiikkiosaston pop-rock-levyhyllyä uuteen järjestykseen. Tavoitteena on selkeyttää ja helpottaa kirjaston käyttöä, mutta voiko tässä käydä niin, että asiakkaiden on entistä vaikeampi löytää hakemaansa?Vaajakosken musiikkikokoelma on ollut kokoonsa nähden hyvin vähän lajiteltu. Esimerkiksi juuri tämä pop-rock-osasto: kaikki tyylit ovat olleet sulassa sovussa samoissa aakkosissa, oli se sitten punkia, discoa tai bluegrassia. Se oli ihan toimiva ratkaisu, tai ainakin harvat hyllyjärjestystä koskevat asiakaskommentit olivat positiivisia.
Olematon negatiivinen palaute ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että asiat olisivat täydellisessä jamassa. Noin vuosi sitten "intouduimme lajittelemaan". Totesimme, että Suomi-räppiä kysellään paljon, joten tuntui perustellulta ottaa hiphop ja rap-musiikki erilleen, jotta tuon tyylilajin ystävien kirjastokäynnit olisivat antoisampia. Samalla, kun sille tielle lähdettiin, otettiin omille hyllyilleen myös tekno ja reggae + ska, nekin kun ovat selkeästi omat juttunsa.
Nämä erottelut toteutettiin kirjastoille tavallisimpaan tapaan: luokkanumeroita käyttäen. Jokaisen levykotelon reunaan kiinnitetyn luokkanumeron mukaan levyt on kätevä järjestää musiikkityylin mukaan ja verkkokirjastossa sama numero tarkoittaa nimenomaan hyllypaikkaa. Numerot ovat kuitenkin monille asiakkaille vähän hankala tapa lähestyä musiikkikokoelmia. Niinpä joissakin kirjastoissa on viime vuosina lähdetty rakentamaan hyllyjärjestystä luovempaan tapaan. Esimerkiksi taidemusiikkia on järjestetty hyllyihin säveltäjän mukaan, sisälsivät ne levyt sitten sinfonioita (78.541), oopperoita (78.351) tai konserttoja (78.55).
Entä jos Beethovenin levyllä on myös pari biisiä Brahmsilta? Entä jos haluan tutustua eri säveltäjien sellokonserttoihin? Väliaikaiset nostot ja näyttelyt ovat kannatettavia, mutta pysyviä hyllyjärjestyksiä säveltäjien mukaan en kannata. Kirjastoissa aineiston pitää olla esillä niin, että sitä on A) mielekästä selata hyllyillä, mutta samalla B) tietokannasta haetun niteen pitää olla helposti ja loogisesti löydettävissä hyllystä. Nämä tavoitteet ovat valitettavasti jotakuinkin käänteisessä suhteessa keskenään. Siitä kuitenkin pitäisin kiinni, että verkkokirjastossa näkyvä hyllypaikkatieto olisi yhteneväinen fyysisen hyllyn kanssa.
Täydellistä ja lopullista hyllyjärjestysratkaisua ei siis taida olla. Tänään otimme, vuosien jahkaamisen päätteeksi, pop-rockin seasta erilleen luokan 78.89112: hard rock / heavy rock. Heavy on ihan perusteltu erilleen otettava, mutta hard rockin takia olen tätä erottelua lykännyt. Missä menee tavallisen rockin ja hard rockin välinen raja? Aika monen yhtyeen/artistin kohdalla sitä on vaikea vetää. Entä jos artistin tuotannossa on kevyempiä ja raskaampia levyjä? Laitetaanko ne silloin eri luokkiin ja siten eri hyllyihin? Vastaus: kyllä. Näistä epäkohdista huolimatta uskon, että tekemämme hyllyjärjestysmuutos on enimmäkseen toimiva. Jäämme odottamaan asiakaspalautetta, tervetuloa antamaan.
Ps. Alussa mainitsemassani Facebook-keskustelussa ihmeteltiin myös, että "kukahan raukka siellä istuu illat pitkät miettimässä, mihin hyllyyn sijoitetaan scifi-trilleri, maagis-realistinen sukusaagamuistelmateos, enkeli-sotakirja"... Täällähän me näitä mietitään, että pitäisikö Kaija Koo olla iskelmässä vai pop-rockissa. Esimerkkejä hankalasti kategorisoitavista teoksista löytyy toki paljon, mutta toisaalta suurin osa sujahtaa paikalleen aika helposti. Eli ei meillä yöunet mene, kiitos vain huolenpidosta. Enemmän olen huolissani asiakkaista, jotka eivät tule kysymään neuvoa kirjastohenkilökunnalta, vaan poistuvat tyhjin käsin. Sitä paitsi juuri heiltä me tarvitsisimme palautetta hyllyjärjestyksestämme!
tiistai 12. elokuuta 2014
Kukasämpläsimitähäh?
Korviini osui kappale, jossa oli mahtavan hyvä, jostain Stevie Wonderin kappaleesta napattu bassokuvio. En tunnistanut esittäjää enkä muistanut, mistä Wonderin kappaleesta riffi oli. Aika heikot lähtökohdat lähteä selvittämään, mistä kappaleista on kysymys. Vai?
Nykytekniikalla tämä ei ole minkäänlainen ongelma. Olisin saanut kappaleen selville saman tien, jos minulla olisi ollut käytössäni älypuhelin ja siinä Shazam-sovellus. Tämä ihmeellinen ohjelma siis tunnistaa ja nimeää kuuluvan kappaleen muutamassa sekunnissa. Vielä muutama vuosi utopistiselta tuntunut idea on täyttä totta, eikä Shazam edes ole ainoa musiikintunnistussovellus. Joiltakin ohjelmilta onnistuu jopa hyräillyn kappaleen tunnistus.
Mobiilin ratkaisun sijaan minun täytyi odottaa, että pääsin tietokoneen ääreen. Google osaa vastata moniin kysymyksiin, joten kokeilin hakua "who sampled stevie wonder". Se antoi ensimmäisenä tuloksen, joka vei minut WhoSampled -sivustolle. Tällaisesta sivustosta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, vaikka näemmä se on ollut enemmän tai vähemmän julkisesti tarjolla jo yli viiden vuoden ajan. Whosampled.com on yhteisöllisesti tuotettu tietokanta, johon on kerätty tiedot erilaisista kappalelainauksista. Lainat voivat olla esimerkkini kaltaisia "sämpläyksiä" tai kokonaisia cover-versioita.
Sivuston toteutus on toimiva: lainaava ja lainattu kappale asetetaan vierekkäin YouTube-upokkeina ja yläpuolella lukee kellonlyömä, missä kohtaa lainattu pätkä on. Sivuston käyttökokemusta jonkin verran häiritsevät ankarasti vilkkuvat mainosbannerit, mutta toisaalta kaupallisuus on tämän koko sivuston elinehto. Kappaleiden ohessa on suorat linkit kauppoihin (iTunes, Amazon ja eBay), jos selailijalle syntyy halu ostaa kappaleet omiksi. Joko alkuperäinen tai se uudempi.
Jälleen kerran internetin taikamaailma aiheuttaa musiikkikirjastotyöntekijälle ristiriitaisia tunteita. Upeaa, että musiikin hakeminen on nykyään entistä helpompaa ja ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta mihin meitä kirjastoihmisiä enää tarvitaan? No, jos ei muuhun, niin ainakin kertomaan asiakkaillemme kaikista näistä mahdollisuuksista, jos vaikka he eivät niistä vielä tiedä.
Kirjaston nettisivuille on koottu hyviä musiikkitietosivustoja, tänne ja tänne. Listoilla alkaa olla mittaa sen verran, että itsekin pitää aina välillä käydä muistelemassa, että mitä kaikkea onkaan löydettävissä. Sillä: meidän kirjastolaisten ei onneksi tarvitse yrittääkään tietää kaikkea, mutta meillä pitäisi olla ainakin jonkinlainen käsitys siitä, mistä mitäkin tietoa kannattaa hakea. Kaikki vastaukset kun eivät tule Googlelta yhtä helposti, kuin tässä esimerkissäni.
Ps. Se korviini osunut kappale oli, kuten oheinen kuva kertoo, Wild Wild West (Will Smith feat. Dru Hill and Kool) ja sample oli Wonderin I wish -kappaleesta. Wild Wild West löytyy muuten myös kirjaston tietokannasta.

tiistai 22. heinäkuuta 2014
Suosittelen
Kirjaston asiakkaat tuntuvat aika hyvin tietävän, mitä ovat hakemassa. Asiakas tulee tiskille kysymään neuvoa lähinnä vain silloin, jos teosta ei löydykään hyllystä tai teoksen ja tekijän nimi ovat päässeet unohtumaan.
Harvoin, mutta joskus kuitenkin pääsee suosittelemaan. Hieno tilanne ja todellinen luottamuksen osoitus! Kuitenkaan en muista, että olisin koskaan päässyt asiakkaan pyynnöstä suosittelemaan musiikkia, vaan kyselijät ovat aina olleet luettavaa vailla. Ymmärrettävää sinänsä, että musiikkisuosituksille ei ole niin paljon tarvetta: levyarviot ja kavereiden suosittelut riittävät varsin pitkälle. Uuteen ja tuntemattomaan musiikkiin on myös helppo tutustua netissä ihan omin päin esimerkiksi YouTubessa. Kirjojen vastaava pikaselailu ei ole niin helppoa.
Joskus asiakas haluaa tietyntyyppistä musiikkia, mutta ei tiedä mistä hakea. Tällaiset tiedonhakutehtävät ovat musiikkikirjastotyön arkea, enkä laske sitä varsinaiseksi suositteluksi. Toki jos kysytty musiikinlaji sattuu olemaan lähellä kirjastoammattilaisen sydäntä, saattaa asiakaspalvelutilanne helposti kääntyä suosittelun puolelle. Viimeisin esimerkkitapaus kuitenkin meni minun musiikkimakuni ulkopuolelle: asiakas halusi easy listening -musiikkia James Lastin tapaan hammond-uruilla soitettuna. Hetken verran löi tyhjää, varsinkin, kun kirjastotietokannan asiasanoituksestakaan ei ollut apua, mutta sitten hoksasin ottaa avuksi kättä pidempää.
Nimittäin PIKI-verkkokirjaston sivuilla olin joku aika sitten bongannut nettipalvelun, joka asettaa artistit järjestykseen musiikkityylin mukaan. Liveplasma-nimisen hakumoottorin tuottama lopputulos antaa osviittaa siitä, mitä artisteja ehkä kannattaisi tsekata. Palvelun piirtämän häkkyrän visuaalis-informatiivisista ansioista voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se silmää ilostuttaa.
Täydensin artistilistaa myös Spotifyn "related artists" -hakua käyttämällä. Siinä tehtävässä Spotify suoriutuu oikeinkin hyvin. Sen sijaan Spotifyn tarjoamat suositukset ovat hämmentävän usein kauniisti sanottuna kaukaa haettuja. Minulle apparaatti tarjosi kerran Lapinlahden Lintujen kuuntelun perusteella Boycottia, Costelloa, Tapiola Choiria ja Martti Talvelaa. Mikä ettei, voinhan minä noita kuunnella, mutta en kyllä ymmärrä, minkälaisella algoritmilla tuo tulos on saatu.
Tai ehkä Spotify on rohkeissa suositteluissaan oikeilla jäljillä? Jos haluamme kuulla vaikuttavaa musiikkia, kannattaako meille tarjota samantyyppisiä artisteja, kuin mitä olemme kuunnelleet? Kun kuulee jotain ihan muuta - musiikkia, jollaista ei arvannut olevan olemassakaan - saattaa kokea sykähdyttäviä kuunteluelämyksiä.
Suositteluja kaipaaville asiakkaille on Helsingin kirjastoissa tarjolla palvelutuote. Kirjasto 10:ssä ensimmäisenä lanseeratun palvelun esikuvana on kuntosaleilta tuttu henkilökohtainen valmentaja, eli kirjastoista voi varata itselleen henkilökohtaisen luku- tai musiikkivalmentajan. Lukemani perusteella palaute on ollut varsin positiivista, mm. Pikkurilli-niminen bloggaaja innostui asiasta.
Vaikka meillä ei ole menty tuotteistuksessa näin pitkälle, vastaavaa palvelua saattaa saada, jos osaa kauniisti pyytää. Olisikohan sinun kirjastosi henkilökunnassa musiikista innostunut henkilö, jolta voisit kysyä musiikinkuunteluvinkkejä? Vaikka musiikkimakunne eivät menisikään aivan yksiin, hänen osumatarkkuutensa voi tuskin olla Spotifya huonompi. Parhaimmassa tapauksessa sekä sinun että kirjaston työntekijän musiikillinen maailma avartuu!
Harvoin, mutta joskus kuitenkin pääsee suosittelemaan. Hieno tilanne ja todellinen luottamuksen osoitus! Kuitenkaan en muista, että olisin koskaan päässyt asiakkaan pyynnöstä suosittelemaan musiikkia, vaan kyselijät ovat aina olleet luettavaa vailla. Ymmärrettävää sinänsä, että musiikkisuosituksille ei ole niin paljon tarvetta: levyarviot ja kavereiden suosittelut riittävät varsin pitkälle. Uuteen ja tuntemattomaan musiikkiin on myös helppo tutustua netissä ihan omin päin esimerkiksi YouTubessa. Kirjojen vastaava pikaselailu ei ole niin helppoa.
Joskus asiakas haluaa tietyntyyppistä musiikkia, mutta ei tiedä mistä hakea. Tällaiset tiedonhakutehtävät ovat musiikkikirjastotyön arkea, enkä laske sitä varsinaiseksi suositteluksi. Toki jos kysytty musiikinlaji sattuu olemaan lähellä kirjastoammattilaisen sydäntä, saattaa asiakaspalvelutilanne helposti kääntyä suosittelun puolelle. Viimeisin esimerkkitapaus kuitenkin meni minun musiikkimakuni ulkopuolelle: asiakas halusi easy listening -musiikkia James Lastin tapaan hammond-uruilla soitettuna. Hetken verran löi tyhjää, varsinkin, kun kirjastotietokannan asiasanoituksestakaan ei ollut apua, mutta sitten hoksasin ottaa avuksi kättä pidempää.
Nimittäin PIKI-verkkokirjaston sivuilla olin joku aika sitten bongannut nettipalvelun, joka asettaa artistit järjestykseen musiikkityylin mukaan. Liveplasma-nimisen hakumoottorin tuottama lopputulos antaa osviittaa siitä, mitä artisteja ehkä kannattaisi tsekata. Palvelun piirtämän häkkyrän visuaalis-informatiivisista ansioista voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se silmää ilostuttaa.Täydensin artistilistaa myös Spotifyn "related artists" -hakua käyttämällä. Siinä tehtävässä Spotify suoriutuu oikeinkin hyvin. Sen sijaan Spotifyn tarjoamat suositukset ovat hämmentävän usein kauniisti sanottuna kaukaa haettuja. Minulle apparaatti tarjosi kerran Lapinlahden Lintujen kuuntelun perusteella Boycottia, Costelloa, Tapiola Choiria ja Martti Talvelaa. Mikä ettei, voinhan minä noita kuunnella, mutta en kyllä ymmärrä, minkälaisella algoritmilla tuo tulos on saatu.
Tai ehkä Spotify on rohkeissa suositteluissaan oikeilla jäljillä? Jos haluamme kuulla vaikuttavaa musiikkia, kannattaako meille tarjota samantyyppisiä artisteja, kuin mitä olemme kuunnelleet? Kun kuulee jotain ihan muuta - musiikkia, jollaista ei arvannut olevan olemassakaan - saattaa kokea sykähdyttäviä kuunteluelämyksiä.
Suositteluja kaipaaville asiakkaille on Helsingin kirjastoissa tarjolla palvelutuote. Kirjasto 10:ssä ensimmäisenä lanseeratun palvelun esikuvana on kuntosaleilta tuttu henkilökohtainen valmentaja, eli kirjastoista voi varata itselleen henkilökohtaisen luku- tai musiikkivalmentajan. Lukemani perusteella palaute on ollut varsin positiivista, mm. Pikkurilli-niminen bloggaaja innostui asiasta.
Vaikka meillä ei ole menty tuotteistuksessa näin pitkälle, vastaavaa palvelua saattaa saada, jos osaa kauniisti pyytää. Olisikohan sinun kirjastosi henkilökunnassa musiikista innostunut henkilö, jolta voisit kysyä musiikinkuunteluvinkkejä? Vaikka musiikkimakunne eivät menisikään aivan yksiin, hänen osumatarkkuutensa voi tuskin olla Spotifya huonompi. Parhaimmassa tapauksessa sekä sinun että kirjaston työntekijän musiikillinen maailma avartuu!
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Laina-ajan lyhyt historia
Häämusiikkilevyt ovat meillä pikalainoja. Mutta mitä pikalaina tarkoittaa? Yhden yön juttu?Kirjastoissa yleisimmin käytössä oleva laina-aika on neljä viikkoa. Muut laina-ajat ovat perusteltuja poikkeamia tästä normista. Eripituisilla laina-ajoilla pyrimme palvelemaan asiakkaitamme paremmin, esimerkiksi parantamaan kysytyn aineiston saatavuutta.
Aina välillä on kuitenkin hyvä miettiä itsekriittisesti, onko kaikille poikkeuksille riittäviä perusteita. Entä saavatko asiakkaamme helposti ja riittävästi tietoa laina-ajoistamme?
Tämä pikalaina on hyvä esimerkki. Kun aiemmin oli vain neljän viikon lainoja, niin pikalainan kahden viikon laina-aika oli selkeä konsepti. Sitten keksittiin viikkolaina-idea ja -nimi. Hyvä idea ja informatiivinen nimi, ei siinä mitään, mutta rinnakkain laitettuna käsitteet viikkolaina ja pikalaina johtavat ajatukset harhaan.
Pikalaina-aika todellakin tarkoittaa meillä kahta viikkoa. Epäselvää tilannetta korjaisi, jos kaikissa pikalainatarroissa lukisi "2 viikkoa". Pikalainakirjoissa näin jo onkin. Levyjen kansiin on haluttu laittaa pienempiä tarroja, siksi se laina-ajan pituus jätettiin tarrasta pois. Tämä kuitenkin aiheuttaa jatkuvasti sen verran sekaannusta, että jotenkin se laina-aikatieto on siihen saatava. Lisään asian to do -listalleni.
Onko häämusiikkilevyjen edes tarpeellista olla kahden viikon laina-ajalla? Havahduin asiaan äskettäin, kun huomasin, että häälevyjä on hyllyssämme useampi kappale samaa levyä. Eikös nyt pitäisi olla näiden sesonki? Todennäköisin selitys lienee, että häämarssin ja -valssin valintaa varten ei enää tarvitse tulla kirjastoon levyjä lainaamaan, sillä valinnan voi tehdä YouTube-pohjalta. Häälevyjen osalta kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa ei siis enää tarvitsisi tasoittaa lyhyemmällä laina-ajalla?
Myös joululevyt ovat pikalainoja. Näin levyt kiertävät nopeammin ja varaamisessakin on järkeä: levyn saattaa ehtiä saamaan joulusesongin aikana. Joululevyissä pikalaina-aika siis on edelleen perusteltu (mutta niihinkin pitäisi saada se 2 vkoa -merkintä).
Entäs sitten eri aineistolajit: esim. DVD:t yksi viikko, lehdet 2 viikkoa? Laina-aikoja ei ole merkitty niteisiin, vaan oletamme asiakkaiden tietävän tämän asian. Toki kerromme asian täällä ja kirjastotilassa yritämme tiedottaa lipun ja lapuin, mutta aina joku asiakas yllättyy ikävästi. Sitä paitsi pitäisiköhän DVD-levyillä olla pidempi laina-aika, kun niitäkin alkaa meillä olla jo kysyntään nähden riittävästi? Varsinkin useamman levyn DVD-boksille viikon laina-aika on melkoisen lyhyt.
Tilannetta sekoittaa vielä asiakkaiden hiljainen tieto: edelleen asiakkaat Vaajakoskella kysyvät, että "onko tällä kirjalla lyhyempi laina-aika, kun se on uutuus?" Jyväskylän maalaiskunnan kirjastossa nimittäin uutuudet olivat kahden viikon lainoja, eikä sitä merkitty mitenkään niteeseen. Voi olla, että joku muistelee sitäkin, että myös musiikkilevyillä oli kaikilla kahden viikon laina-aika. Viisi vuotta tuntuu olevan liian lyhyt aika tällaisten asioiden unohtamiseen.
Tuntuuko siltä, että tämä on aivan liian sekavaa? Onneksi on yksi varma konsti: tarkista eräpäivät lainakuitista. Sen kun tekee jo kirjastossa, niin voi palauttaa saman tien ne lainat, joiden eräpäivät eivät tyydytä. Tämä lienee paras tapa välttyä yllätyksiltä.
Ps. Nyt vielä tarkistan, että minun kaikilla lainoillani on neljän viikon laina-aika. Lähden nimittäin kuukaudeksi kesälomailemaan, enkä aio tulla käymään kirjastossa lähestyvän eräpäivän takia.
tiistai 27. toukokuuta 2014
Nimeni on Koo, Kaija Koo.
Joidenkin artistien kohdalla ei ole välttämättä ihan selvää, mistä kohtaa kirjaston hyllyä heidän levyjänsä kannattaisi etsiä. En tarkoita nyt sitä, että saman artistin levyjä voi olla niin rock- kuin iskelmäluokassa. Tarkoitan sitä, että aina ei ole ihan selvää edes se, mikä on tekijän sukunimi tai että miten bändin nimi pitäisi kirjoittaa. Minkä nimen mukaan teos aakkostetaan kirjaston hyllyyn?
Testaapa itse:

Aakkostetaanko tämä levy kohtaan
a) KAT (<- Katri)
b) HEL (<- Helena)
c) KAL (<- Kalaoja)

Entäs toinen vastaava esimerkki:
a) KAR
b) TAP
c) JAL (<- Jalkanen)

Tai sitten:
a) KAI
b) KOO
c) KOK (<- Kokkola)

Entäs sitten venäläiset nimet:
a) TSA
b) TSH
c) TCH

Tai tämä bändi:
a) ELE
b) ELO
c) E.L
Oikeat vastaukset saat klikkaamalla oheisia kansikuvia (tosin yksi klikkaus ei vielä riitä, vaan pitää klikata "plussat auki", ks. viereinen kuva, nuoli osoittaa aakkostuksen määrittävän pääsanan ensimmäiset kirjaimet).
Toinen tapa tarkistaa oikeat vastaukset on tutustua Hankalat musiikkinimet -luetteloon, jossa lihavoidut nimet ovat ne, joita kirjastoissamme käytetään. Perusteluihin voi tutustua täällä, eli päätösten taustalla on monenlaista yhteisesti sovittua sääntöä ja käytäntöä.
Tavoitteena on, että artistista käytettävä nimenmuoto on käytössä kaikissa kirjastoissa samanlaisena. Aikaisemmin, paperisten kirjastoluetteloiden aikakaudella, kirjastoilla oli enemmän sooloilun varaa. Nykyään kirjastojen tietokantojen pitää olla mahdollisimman yhteensopivia, jotta verkkohakeminen esimerkiksi Frank-monihakupalvelussa olisi mitenkään mielekästä. Pilkunviilauksen merkitys ulottuu siis laajemmalle kuin vain kirjaston hyllyyn ja sen aakkosjärjestykseen.
Joskus ratkaisut ovat keskenään ristiriitaisia, kuten esimerkkieni Katri Helenan ja Kari Tapion tapauksissa. Tällaisiin päätöksiin on tarvittu joskus pitkiäkin keskusteluja, eikä lopputulos välttämättä ole kaikkien keskustelijoiden mielen mukainen. Tätä keskustelua käydään Kirjastot.fi -foorumilla. Tällä hetkellä aktiivisessa keskustelusäikeessä mietitään mm. Anssi 8000:n nimenmuotoa. Käy vakoilemassa, millaisista asioista kirjastoluetteloija repii pelihousunsa!
Testaapa itse:

Aakkostetaanko tämä levy kohtaan
a) KAT (<- Katri)
b) HEL (<- Helena)
c) KAL (<- Kalaoja)

Entäs toinen vastaava esimerkki:
a) KAR
b) TAP
c) JAL (<- Jalkanen)

Tai sitten:
a) KAI
b) KOO
c) KOK (<- Kokkola)

Entäs sitten venäläiset nimet:
a) TSA
b) TSH
c) TCH

Tai tämä bändi:
a) ELE
b) ELO
c) E.L
Oikeat vastaukset saat klikkaamalla oheisia kansikuvia (tosin yksi klikkaus ei vielä riitä, vaan pitää klikata "plussat auki", ks. viereinen kuva, nuoli osoittaa aakkostuksen määrittävän pääsanan ensimmäiset kirjaimet).Toinen tapa tarkistaa oikeat vastaukset on tutustua Hankalat musiikkinimet -luetteloon, jossa lihavoidut nimet ovat ne, joita kirjastoissamme käytetään. Perusteluihin voi tutustua täällä, eli päätösten taustalla on monenlaista yhteisesti sovittua sääntöä ja käytäntöä.
Tavoitteena on, että artistista käytettävä nimenmuoto on käytössä kaikissa kirjastoissa samanlaisena. Aikaisemmin, paperisten kirjastoluetteloiden aikakaudella, kirjastoilla oli enemmän sooloilun varaa. Nykyään kirjastojen tietokantojen pitää olla mahdollisimman yhteensopivia, jotta verkkohakeminen esimerkiksi Frank-monihakupalvelussa olisi mitenkään mielekästä. Pilkunviilauksen merkitys ulottuu siis laajemmalle kuin vain kirjaston hyllyyn ja sen aakkosjärjestykseen.
Joskus ratkaisut ovat keskenään ristiriitaisia, kuten esimerkkieni Katri Helenan ja Kari Tapion tapauksissa. Tällaisiin päätöksiin on tarvittu joskus pitkiäkin keskusteluja, eikä lopputulos välttämättä ole kaikkien keskustelijoiden mielen mukainen. Tätä keskustelua käydään Kirjastot.fi -foorumilla. Tällä hetkellä aktiivisessa keskustelusäikeessä mietitään mm. Anssi 8000:n nimenmuotoa. Käy vakoilemassa, millaisista asioista kirjastoluetteloija repii pelihousunsa!
torstai 8. toukokuuta 2014
Fillarille
Polkupyörät nostetaan talviteloilta viimeistään nyt: Jyväskylän seudun pyöräilyviikon päätapahtuma on lauantaina 10.5.! Jyväskylän kaupunginkirjasto ei tällä kertaa ole mukana Pyöräilyviikon ohjelmatuottajana. Hengessä ollaan kuitenkin mukana: tässä pyöräilyaiheinen Spotify-lista!
Pyöräilyviikon suojelija, avaaja ja pääesiintyjä on Jukka Poika, mikä on perusteltua, sillä hän on tällä listalla kahdellakin biisillä. Reggaen lisäksi musiikillinen tyylilajikirjo ulottuu lastenmusiikista r&b:hin, mutta perussävy on melko pop. Niin, ja tämä lista on rajattu vain kotimaiseen musiikkiin. Maailmanlaajuisesti tunnetut pyöräilyaiheiset kappaleet on listattu aika hyvin jo toisaalla.
Ps. Keksitkö listalta puuttuvia biisejä? Laita kommenttia, niin täydennetään. Paitsi että Ookko tehny lenkkiä -rallatuksen jätin pois tietoisesti esteettis-moralistisista syistä, joten sitä on turha ehdottaa. Kai minulla joku veto-oikeus on?
EDIT: Kiitos palautteesta! Palasin vielä tutkimaan tietokantoja tarkemmalla kammalla ja löysin parisenkymmentä (!) biisiä lisää. Lisäsin ne soittolistalle ja myös linkit verkkokirjastoomme. Kappaleet ovat listalla suunnilleen kronologisessa järjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan.
EDIT2: Alunperin vajaan kahdenkymmenen kappaleen soittolista on viikossa paisunut yli neljänkymmenen kappaleen mittaiseksi. Soittolista on hieman pidempi kuin verkkokirjastoon linkitetty lista kappaleista, eli ihan kaikkia kappaleita ei tietokannastamme löydy.

Ja tottakai saat nämä biisit myös kirjastosta:
Brita Koivunen ja Eino Virtanen: Polkupyörä
Esa Pakarinen: Suhmuran Santra
Juice Leskinen: Einarin polkupyörä
M.A. Numminen: Att cykla är nödvändigt
Anna Babitzin: Kulta polkee fillarillain
Esa Pakarinen: Suhmuran Santra
Juice Leskinen: Einarin polkupyörä
M.A. Numminen: Att cykla är nödvändigt
Anna Babitzin: Kulta polkee fillarillain
Freeman: Ajetaan tandemilla
Maukka Perusjätkä: Ajan polkupyörää
Ne Luumäet: Multa pöllittiin fillari
Klamydia: Pyöräilymuistoja
Maukka Perusjätkä: Ajan polkupyörää
Ne Luumäet: Multa pöllittiin fillari
Klamydia: Pyöräilymuistoja
Seppo Sillanpää: Iida ja Inkeri
Heidi Kyrö: Fillarikesä
Mamba: Pyöräkellariin
Hector: Vanhat polkupyörät
Alimo & Control: Fillari
Heidi Kyrö: Fillarikesä
Mamba: Pyöräkellariin
Hector: Vanhat polkupyörät
Alimo & Control: Fillari
Raappana feat. Jukka Poika: Luotu ajamaan
Åttopojat: Menopeli
Takuumiehet: Polkupyörän sain
PMMP: Mummola
Paukkumaissi: Jopo
Martti Servo & Napander: Pyöräilyn ystävä
Martti Servo & Napander: Pyöräillyonnettomuus pimeällä sillalla
Åttopojat: Menopeli
Takuumiehet: Polkupyörän sain
PMMP: Mummola
Paukkumaissi: Jopo
Martti Servo & Napander: Pyöräilyn ystävä
Martti Servo & Napander: Pyöräillyonnettomuus pimeällä sillalla
Herra Heinämäen Lato-Orkesteri: Fillarille
Emma Salokoski Ensemble: Pyöräilijäpoika
Moottörin Jyrinä: Pyöräkilpailu
Antti Matikainen: Pyöräilen
Masa Mainds: Pyörällä päästään
Siiri Nordin & Alexandra Babitzin: Pölkkypää ei käytä kypärää
Riston polkupyöräräppi

Karri Koira feat. Asa: Pyöräilykypärä
Emilia Lajunen: Turkoosi polkupyörä
Hohka: Lihava mies ja polkupyörä
Emilia Lajunen: Turkoosi polkupyörä
Hohka: Lihava mies ja polkupyörä
Nummiranta & Takahahmot: Jag gillar my fillar
Dalindéo: Pyöräily Hämeentiellä
Lossi T & Juoksut: Pyörävaras
Dalindéo: Pyöräily Hämeentiellä
Lossi T & Juoksut: Pyörävaras
Ps. Keksitkö listalta puuttuvia biisejä? Laita kommenttia, niin täydennetään. Paitsi että Ookko tehny lenkkiä -rallatuksen jätin pois tietoisesti esteettis-moralistisista syistä, joten sitä on turha ehdottaa. Kai minulla joku veto-oikeus on?
EDIT: Kiitos palautteesta! Palasin vielä tutkimaan tietokantoja tarkemmalla kammalla ja löysin parisenkymmentä (!) biisiä lisää. Lisäsin ne soittolistalle ja myös linkit verkkokirjastoomme. Kappaleet ovat listalla suunnilleen kronologisessa järjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan.
EDIT2: Alunperin vajaan kahdenkymmenen kappaleen soittolista on viikossa paisunut yli neljänkymmenen kappaleen mittaiseksi. Soittolista on hieman pidempi kuin verkkokirjastoon linkitetty lista kappaleista, eli ihan kaikkia kappaleita ei tietokannastamme löydy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)