perjantai 12. syyskuuta 2014

"Musiikin luokitus on aivan liian kova pala asiakkaille"?

Lainausotsikoitujen blogikirjoitusten sarja jatkuu. Tällä kertaa lainaus on otettu Musiikki kuuluu kaikille -blogista, tästä kirjoituksesta. Siinä nimittäin ammutaan alas, ainakin osittain, edellinen kirjoitukseni viime viikolta, jossa käsittelin luokitukseen perustuvaa hyllyjärjestystä.

Kirjoituksessani kritisoin säveltäjän mukaan järjestettyjä hyllyjä. Turussa kuitenkin sellaisista on hyviä kokemuksia. Perustelut tuntuvat aika vastustamattomilta: lisää tietoa paremmin esillä, helppokäyttöisyys sekä asiakkaille että henkilökunnalle, ja mikä parasta: "kirjastossa tuntuu yhä enemmän aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua".

Aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua haluaisin meillekin lisää. Minä yritän asiakaspalvelutilanteissa aina muistaa painottaa, että me olemme töissä asiakkaitamme varten, heidän käytettävissään. Harmillisen usein asiakkailla tuntuu olevan se käsitys, että kirjaston henkilökuntaa ei saa häiritä.

Usein taitaa olla kysymys myös siitä, että asiakkaiden mielestä on noloa joutua pyytämään apua. Mistä se sitten johtuu? Ikävistä kirjastokokemuksista? Yleisemminkin yhteiskunnassamme vallitsevasta itsepalveluun kannustavasta kulttuurista? Yksinäisen sankarin ihanteesta?

Minun veikkaukseni syyksi on epäonnistumisen pelko. Löytymättä jäänyt levy tai kirja on yhdenlainen epäonnistuminen, joka pahimmassa tapauksessa muuttuu nöyryytykseksi, kun apuun pyydetty kirjaston työntekijä löytää kaivatun niteen käden käänteessä.

Kirjastot järjestävät kirjaston käytön opetusta koululaisille ja jonkin verran myös aikuisille. Se auttaa asiaa jonkin verran, mutta emme voi lähteä siitä, että asiakkaan pitää suorittaa kirjaston käytön tutkinto, ennen kuin hänen kannattaa tulla kirjastoon. Kirjaston hyllyjärjestyksen, samoin kuin verkkokirjaston, pitäisi olla niin helppoja käyttää, että asiakas löytää hakemansa ilman opastusta. Se on kova vaatimus, mutta siihen pitää pyrkiä.

Onnistumisen tunnetta lisäävät myös yllätyslöydöt. Uutuuksien rooli on tässä merkittävä, mutta vanhemmastakin aineistosta saa mielenkiintoisia ja houkuttelevia aineistonäyttelyjä. Yleisemminkin levyjen ja kirjojen esillepanoon kannattaa panostaa. Säveltäjien mukaan järjestetyt hyllyt tuntuvat Turussa onnistuneen myös yllätyslöytömielessä. Hmm, joudunko siis korjaamaan käsitystäni tästä hyllyjärjestysasiasta?

Yllätyslöydöt eivät kuitenkaan lämmitä asiakasta, joka etsii yhtä tiettyä teosta. Niissä tilanteissa kirjaston asiakaspalvelijoiden, meidän, pitäisi olla helposti saavutettavissa. Avun pyytämisen pitäisi olla niin helppoa, että se ei tuntuisi pyytämiseltä. Hyväksi havaittuja keinoja tähän ovat esimerkiksi henkilökunnan jalkautuminen tiskin takaa lähemmäs asiakkaita sekä vähemmän massiiviset asiakaspalvelutiskit. Nämä tosin eivät ole niin vain toteutettavissa, joskin isoin este lienee henkilökunnan asenteissa.

Parempaa asiakaspalvelua kohti, keinolla millä hyvänsä!

Ps. Lisäsin tuon mainion Musiikki kuuluu kaikille -blogin oikean laidan "Katso myös nämä!" -linkkilistalle. Suosittelen tutustumaan kyseisen blogin muihinkin kirjoituksiin!

3 kommenttia:

  1. "Kirjaston hyllyjärjestyksen, samoin kuin verkkokirjaston, pitäisi olla niin helppoja käyttää, että asiakas löytää hakemansa ilman opastusta"

    Tiukan loogisesti ajateltuna Turun järjestys on jäänyt vähän puolitiehen: kaikki levyt vaan säveltäjän mukaan järjestykseen niin ei tarvitse miettiä onko Bob Dylan ja J.S. Bach järjestetty samalla systeemillä. Paitsi että silloinkin joudutaan miettimään asiakkaan näkökulmasta vähän monimutkaisemman pääsanan käsitettä, eikä tuo puhdas aakkosjärjestys ole kovin kätevä kun pitäisi löytää musiikkia vaikkapa jonkun tietyn soittimen tai sävellysmuodon mukaan.

    Musiikki on vähän monimutkainen juttu ja kun siihen lisätään pitkä historiallinen perspektiivi niin näkyyhän se myös kokoelman järjestämisessä. Täytyy vain yrittää löytää se oman kokoelman ja asiakaskunnan hakunäkemyksiä parhaiten miellyttävä ratkaisu, jos säveltäjähyllyt ovat ratkaisu niin hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ei tähän helppoa ratkaisua ole. Musiikkikokoelma ei tule koskaan valmiiksi, joten sen esillepanokaan ei voi olla koskaan lopullisessa muodossaan.

      Alan pikkuhiljaa oppia pois tiukasta loogisuudesta ja annan periksi erilaisille kompromisseille. Se sotii selkeyteen pyrkivää kirjastoihmisen perusluonnetta vastaan, mutta asiakkaille se on kädenojennus, oikeassa paikassa käytettynä. Mikä sitten on aina se oikea paikka, sitähän tässä mietitään. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Kiitos jutun nostosta ja kommenteista minunkin puolestani. Turun musiikkikirjaston jo vakiintunut systeemi on otettu hyvin vastaan, koska säveltäjän tuotanto on suurimmaksi osaksi yhdessä paikassa. Tämä on suuri helpotus monille, henkilökunta mukaan lukien.

    Totuttua luokitusta ja levyjen järjestystä noudatetaan jokaisen säveltäjän esillepanossa. Erona entiseen on se, että luokat on tuotu oman paikan saaneen säveltäjän kohdalle yhteen. Säveltäjähyllyssäkin yksinlauluteoksia seuraa aina kunkin säveltäjän kuorolevytykset, oopperat, kamari- ja orkesterimusiikki, sinfoniat jne.

    Myös historiallinen perspektiivi toimii. On suorastaan jännittävää tarkastella taidemusiikin historian kaarta aikakaudesta ja suursäveltäjästä toiseen.

    Jotkut kokoelmateokset jäävät luonnollisesti säveltäjäsijainnista pois. Solistin tai kokoonpanon julkaisut kun noudattavat usein artistipääkirjausta, ja eri esittäjien kokoelmissa voi olla usean säveltäjän teoksia. Toisaalta olemme saaneet säveltäjälähtöiseen järjestykseen mukaan sellaisia kokoelmalevyjä, joissa on vain yhden säveltäjän teoksia. Aiemmin tällaiset kokoelmat sijaitsivat kirjastossa taidemusiikin ulkopuolella.

    Tuomas Pelttari
    Turku

    VastaaPoista