lauantai 14. maaliskuuta 2015

Yhteenvedon aika

Kuten joku on jo saattanut huomata, tähän blogiin ei ole tullut päivityksiä enää yhtä tiheästi kuin aiemmin. Sellainen on yleensä selkeä merkki blogin päätepisteen lähestymisestä. Näin taitaa olla tässäkin tapauksessa. Niinpä aion jättää tämän blogin määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Ennen sitä pieni yhteenveto tämän blogin tähänastisesta taipaleesta.

Ylivoimaisesti luetuin teksti on viikosta toiseen ollut Hiontakone. Sitä on katsottu 806 kertaa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin toiseksi suosituinta tekstiä Mistä löydän hyvää lastenmusiikkia (263 kertaa). Hiontakonetekstin poikkeuksellisen suuri suosio selittyy sillä, että CD-, DVD- ja Blu-ray-levyjen naarmuuntuminen on yleinen ongelma, ja että aiheesta tehdään runsaasti Google-hakuja. Blogikirjoitukseni tunnisteet tärppäävät hyvin kiinni noihin hakuihin. Toivottavasti kirjoituksestani on ollut iloa googlettajille, vaikka valitettavasti kirjastossamme ei asiakkaiden levyjä hiotakaan.

Jostain luin lausahduksen, että kommentoimaton blogi ei ole blogi ollenkaan. Itse en ole ihan samaa mieltä, vaikka ymmärrän kyllä pointin. Kommentit antavat blogille lisäarvoa, sillä blogauksen aiheesta voi saada huomattavasti lisää tietoa kommentit lukemalla. Valitettavasti suurin osa tässä blogissa julkaistuista teksteistä jäi ilman kommentteja. Osa kommenteista tosin on näkymättömissä, koska joitakin kommentteja olen saanut Facebookissa blogilinkin jaon yhteydessä. Kainostelijat kun eivät kehdanneet laittaa kommenttejaan suoraan blogiin kaikkien nähtäville. Tai sitten kysymys oli kirjautumisen vaivasta (kommentoidakseen pitää tunnistautua esim. Google-tunnuksilla).

Tänään palautetut levyt -blogin tavoitteena on ollut tehdä musiikkikirjastotyötä tunnetummaksi ja kertoa, mitä kaikkea kirjastotyöhön liittyy. Tässä tavoitteessa onnistumista on vaikea mitata. Hieman olen ollut pettynyt siihen, että suurin osa lukijoista on tullut blogiin nettisivun kautta, joka on vain Jyväskylän kaupunginkirjaston henkilökunnan käytössä. Muutkin liikenteen lähteet (blogin tilastoista siis näen, miltä sivulta tänne blogiin on tultu) viittaavat siihen, että enemmistö lukijoista on ollut kirjastoalan kollegoita. Esimerkiksi www.musiikkikirjastot.fi (ent. Musiikkibasaari) on listalla korkealla, ja niin mainio sivusto kuin se onkin, pahoin pelkään sen olevan lähinnä kirjastoammattilaisten käyttämä.

En mitenkään väheksy kollegoitani blogiyleisönä, mutta tavoitteeni kannalta painotus lukijakunnassa on väärä. Onko tosiaan niin, että musiikkikirjastotyö on niin epäseksikäs aihe, että se ei herätä kiinnostusta juuri muuten kuin ammatin puolesta? Vaikka minä heitänkin pyyhkeen kehään tältä erää, onneksi muut jatkavat. Turun seudulla ylläpidetään Musasto-blogia hämmentävällä aktiivisuudella, vuodesta toiseen. Musiikki kuuluu kaikille -blogikokonaisuus taas on Suomen musiikkikirjastokentän lippulaiva jo siitä syystä, että se sijaitsee Kirjastot.fi-sivuston suojissa. Pitäkääpä näitä silmällä!

Ps. En minäkään malta blogien pitämistä kokonaan lopettaa. Itse asiassa kirjastot ja musiikki ovat aiheina myös Kirjastomiehet-blogissa, jonka olen äskettäin käynnistänyt. Sen päätarkoituksena on toimia Kirjastomiehet-yhtyeen temmellyskenttänä, mutta mistä sitä tietää tässä vaiheessa, mihin suuntaan se blogi lähtee kehittymään. Tavataan siellä!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Onko kirjasto Charlie?

Viime päivinä yksi jos toinen on ilmoittanut olevansa Charlie. Je suis Charlie -kyltin kantaminen on Pariisin terrori-iskun uhrien kunnioittamista, sananvapauden puolustamista ja väkivallan vastustamista.

Olenko minäkin Charlie? Tietenkin olen näiden mielenosoittajien kanssa samassa rintamassa, mutta mitä oikeasti olisin valmis tekemään sananvapauden eteen? Miten työssäni voin edistää sananvapautta? Ajaako Suomen kirjastolaitos pelottomasti sananvapauden asiaa?

Yleinen käsitys lienee, että Suomen kirjastoissa sensuuri ei ole ongelma. Kirjastohistoriaa tutkiessamme saatamme naureskella "myrkkykaapeille", mutta aikanaan kirjan poistaminen kirjaston avohyllystä oli tehokas tapa rajoittaa kirjan saatavuutta. Nykyään suurin osa tiedosta kulkee verkkoja pitkin kirjastoista välittämättä. Kirjastojen kokoelmiin ei siten ole mielekästä kohdistaa sensuuritoimenpiteitä. Haluaisin myös uskoa, että jos joku sellaista yrittäisi, kirjastoihmiset nousisivat vastarintaan. Vai?

Vajaa kymmenen vuotta sitten Heikki Poroila julkaisi pamflettikirjan Luurangot portinvartijan kaapissa. Siinä Poroila syyttää kirjastoväkeä perusteettomasta sensuroinnista aineiston valinnassa. Hän hahmottelee kirjassaan myös kirjastoalan eettiset periaatteet. Virallisemmat Kirjastotyön eettiset periaatteet saatiin vasta syksyllä 2011. Samoihin aikoihin keskusteltiin vilkkaasti, millä perusteella kirjastot eivät olleet hankkineet kokoelmiinsa Jussi Halla-ahon kirjaa.

Luulisi siis, että nyt asia olisi nyt jokaisessa kirjastossa sisäistetty. Itsesensuuri on kuitenkin siitä hankalaa, että usein se on tiedostamatonta ja siten vaikeata huomata. Valitsijan mieltymykset väistämättä vaikuttavat aineistovalintaan. Siksi olisi hyvä, että valitsijoita olisi useita ja että valintaa kierrätettäisiin työntekijältä toiselle. Isommissa yksiköissä tämä onkin mahdollista järjestää ja monissa kirjastoissa näin toimitaankin.

Musiikin valitsijat harvemmin joutuvat sananvapausasioita miettimään. On kuitenkin yksi musiikinlaji, jota valitessa olen huomannut sisäisen sensuroijani: black metal. Se on kaukana musiikkimakuni ulkopuolella ja myönnän, että väkivaltaa ja tuhoa henkivät sanoitukset onnistuvat hätkähdyttämään minua. Siksi huomaan joskus miettiväni, että pitääkö tällaista musiikkia hankkia kirjastoon ja saattaa kaiken kansan saataville.

Sensuurin tielle en kuitenkaan voi lähteä. Sen estää jo kokoelmapolitiikkamme: haluamme kirjastoon musiikkikokoelman, joka on laaja ja kaikki musiikkityylit edustavasti kattava. Silloin ei black metaliakaan voi sivuuttaa. Ja jos itse en tiedä, mitä black metal -levyjä kannattaa hankkia, perehdyn niistä kirjoitettuihin asiantuntijalausuntoihin eli levyarvioihin.

Ei siinä sen kummempaa. Olenko siis sittenkin Charlie?