Yhteenvedon aika

Kuten joku on jo saattanut huomata, tähän blogiin ei ole tullut päivityksiä enää yhtä tiheästi kuin aiemmin. Sellainen on yleensä selkeä merkki blogin päätepisteen lähestymisestä. Näin taitaa olla tässäkin tapauksessa. Niinpä aion jättää tämän blogin määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Ennen sitä pieni yhteenveto tämän blogin tähänastisesta taipaleesta.

Ylivoimaisesti luetuin teksti on viikosta toiseen ollut Hiontakone. Sitä on katsottu 806 kertaa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin toiseksi suosituinta tekstiä Mistä löydän hyvää lastenmusiikkia (263 kertaa). Hiontakonetekstin poikkeuksellisen suuri suosio selittyy sillä, että CD-, DVD- ja Blu-ray-levyjen naarmuuntuminen on yleinen ongelma, ja että aiheesta tehdään runsaasti Google-hakuja. Blogikirjoitukseni tunnisteet tärppäävät hyvin kiinni noihin hakuihin. Toivottavasti kirjoituksestani on ollut iloa googlettajille, vaikka valitettavasti kirjastossamme ei asiakkaiden levyjä hiotakaan.

Jostain luin lausahduksen, että kommentoimaton blogi ei ole blogi ollenkaan. Itse en ole ihan samaa mieltä, vaikka ymmärrän kyllä pointin. Kommentit antavat blogille lisäarvoa, sillä blogauksen aiheesta voi saada huomattavasti lisää tietoa kommentit lukemalla. Valitettavasti suurin osa tässä blogissa julkaistuista teksteistä jäi ilman kommentteja. Osa kommenteista tosin on näkymättömissä, koska joitakin kommentteja olen saanut Facebookissa blogilinkin jaon yhteydessä. Kainostelijat kun eivät kehdanneet laittaa kommenttejaan suoraan blogiin kaikkien nähtäville. Tai sitten kysymys oli kirjautumisen vaivasta (kommentoidakseen pitää tunnistautua esim. Google-tunnuksilla).

Tänään palautetut levyt -blogin tavoitteena on ollut tehdä musiikkikirjastotyötä tunnetummaksi ja kertoa, mitä kaikkea kirjastotyöhön liittyy. Tässä tavoitteessa onnistumista on vaikea mitata. Hieman olen ollut pettynyt siihen, että suurin osa lukijoista on tullut blogiin nettisivun kautta, joka on vain Jyväskylän kaupunginkirjaston henkilökunnan käytössä. Muutkin liikenteen lähteet (blogin tilastoista siis näen, miltä sivulta tänne blogiin on tultu) viittaavat siihen, että enemmistö lukijoista on ollut kirjastoalan kollegoita. Esimerkiksi www.musiikkikirjastot.fi (ent. Musiikkibasaari) on listalla korkealla, ja niin mainio sivusto kuin se onkin, pahoin pelkään sen olevan lähinnä kirjastoammattilaisten käyttämä.

En mitenkään väheksy kollegoitani blogiyleisönä, mutta tavoitteeni kannalta painotus lukijakunnassa on väärä. Onko tosiaan niin, että musiikkikirjastotyö on niin epäseksikäs aihe, että se ei herätä kiinnostusta juuri muuten kuin ammatin puolesta? Vaikka minä heitänkin pyyhkeen kehään tältä erää, onneksi muut jatkavat. Turun seudulla ylläpidetään Musasto-blogia hämmentävällä aktiivisuudella, vuodesta toiseen. Musiikki kuuluu kaikille -blogikokonaisuus taas on Suomen musiikkikirjastokentän lippulaiva jo siitä syystä, että se sijaitsee Kirjastot.fi-sivuston suojissa. Pitäkääpä näitä silmällä!

Ps. En minäkään malta blogien pitämistä kokonaan lopettaa. Itse asiassa kirjastot ja musiikki ovat aiheina myös Kirjastomiehet-blogissa, jonka olen äskettäin käynnistänyt. Sen päätarkoituksena on toimia Kirjastomiehet-yhtyeen temmellyskenttänä, mutta mistä sitä tietää tässä vaiheessa, mihin suuntaan se blogi lähtee kehittymään. Tavataan siellä!

Onko kirjasto Charlie?

Viime päivinä yksi jos toinen on ilmoittanut olevansa Charlie. Je suis Charlie -kyltin kantaminen on Pariisin terrori-iskun uhrien kunnioittamista, sananvapauden puolustamista ja väkivallan vastustamista.

Olenko minäkin Charlie? Tietenkin olen näiden mielenosoittajien kanssa samassa rintamassa, mutta mitä oikeasti olisin valmis tekemään sananvapauden eteen? Miten työssäni voin edistää sananvapautta? Ajaako Suomen kirjastolaitos pelottomasti sananvapauden asiaa?

Yleinen käsitys lienee, että Suomen kirjastoissa sensuuri ei ole ongelma. Kirjastohistoriaa tutkiessamme saatamme naureskella "myrkkykaapeille", mutta aikanaan kirjan poistaminen kirjaston avohyllystä oli tehokas tapa rajoittaa kirjan saatavuutta. Nykyään suurin osa tiedosta kulkee verkkoja pitkin kirjastoista välittämättä. Kirjastojen kokoelmiin ei siten ole mielekästä kohdistaa sensuuritoimenpiteitä. Haluaisin myös uskoa, että jos joku sellaista yrittäisi, kirjastoihmiset nousisivat vastarintaan. Vai?

Vajaa kymmenen vuotta sitten Heikki Poroila julkaisi pamflettikirjan Luurangot portinvartijan kaapissa. Siinä Poroila syyttää kirjastoväkeä perusteettomasta sensuroinnista aineiston valinnassa. Hän hahmottelee kirjassaan myös kirjastoalan eettiset periaatteet. Virallisemmat Kirjastotyön eettiset periaatteet saatiin vasta syksyllä 2011. Samoihin aikoihin keskusteltiin vilkkaasti, millä perusteella kirjastot eivät olleet hankkineet kokoelmiinsa Jussi Halla-ahon kirjaa.

Luulisi siis, että nyt asia olisi nyt jokaisessa kirjastossa sisäistetty. Itsesensuuri on kuitenkin siitä hankalaa, että usein se on tiedostamatonta ja siten vaikeata huomata. Valitsijan mieltymykset väistämättä vaikuttavat aineistovalintaan. Siksi olisi hyvä, että valitsijoita olisi useita ja että valintaa kierrätettäisiin työntekijältä toiselle. Isommissa yksiköissä tämä onkin mahdollista järjestää ja monissa kirjastoissa näin toimitaankin.

Musiikin valitsijat harvemmin joutuvat sananvapausasioita miettimään. On kuitenkin yksi musiikinlaji, jota valitessa olen huomannut sisäisen sensuroijani: black metal. Se on kaukana musiikkimakuni ulkopuolella ja myönnän, että väkivaltaa ja tuhoa henkivät sanoitukset onnistuvat hätkähdyttämään minua. Siksi huomaan joskus miettiväni, että pitääkö tällaista musiikkia hankkia kirjastoon ja saattaa kaiken kansan saataville.

Sensuurin tielle en kuitenkaan voi lähteä. Sen estää jo kokoelmapolitiikkamme: haluamme kirjastoon musiikkikokoelman, joka on laaja ja kaikki musiikkityylit edustavasti kattava. Silloin ei black metaliakaan voi sivuuttaa. Ja jos itse en tiedä, mitä black metal -levyjä kannattaa hankkia, perehdyn niistä kirjoitettuihin asiantuntijalausuntoihin eli levyarvioihin.

Ei siinä sen kummempaa. Olenko siis sittenkin Charlie?

Katoavien levyhyllyjen mysteeri

Vuodenvaihde on hyvä hetki puntaroida ajan henkeä. Mitä mieltä olet näistä väitteistä?

1. CD-levyt ovat halvempia kuin koskaan
Alle puoli vuotta vanhan levyn voi löytää reilusti alle kymmenellä eurolla eikä siinä tarvitse olla mitään taiteellista vikaa. Tämän voi mainiosti todeta menemällä levykauppaan juuri nyt, kun käynnissä on jokavuotiseksi vuodenvaihteen perinteeksi muodostunut Levyale. Alennusmyynti on kuitenkin käytännössä ympärivuotinen ja halvimman hinnan löytäminen on netissä hyvin helppoa. Entäpä käytetyt levyt? Niitä saa puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskuksista, jonne moni on joutunut kokoelmansa dumppaamaan, kun divarit eivät CD-levyjä suostu enää ottamaan vastaan.

2. Omistamisen tarve vähenee
Miksi ne levyt sitten ovat siellä kierrätyskeskuksissa? Siksi, koska verkossa on valtava musiikkikokoelma muutaman klikkauksen päässä käytettävissä milloin vain missä vain. Suurelle fyysiselle levykokoelmalle ei ole kodissa tarvetta. Minä näen tämän osana laajempaa ajattelutavan muutosta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Internet mahdollistaa entistä joustavampia tavaroiden vuokraus- ja lainauspalveluita. Tälle on jo vakiintunut sanakin: jakamistalous. Omistaminen vaihtuu yhä useammin palvelujen käyttämiseksi.

3. Levykokoelmia ja kirjahyllyjä ei enää arvosteta
Harmittaa myöntää, mutta Teuvo Loman saattoi olla oikeassa väittäessään kirjahyllyjen olevan muinaismuistoja. Usein asia on ratkaistu jo arkkitehdin suunnittelupöydällä niin, että ainakaan olohuoneessa ei kirjahyllylle sopivaa paikkaa edes ole. Minua tämä harmittaa ja ihmetyttää, koska levy- ja kirjahyllyjen tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa: hyllyjen sisällön perusteella saa niiden omistajasta pääteltyä hyvinkin paljon. Tai jos ei muuta irtoa, niin ainakin hyviä keskustelunavauksia.

Ilmiö näkyy kirjastoissakin monella tapaa, selkeimmin kirjastojen poistomyynneissä, joissa kirjoja jää myymättä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kirjastojen lainaluvut eivät ole suuresti romahtaneet, mutta huolestuttavaa on se, että nuorten lukeminen on vähentynyt. Todellakin: 15-24-vuotiaita nuoria miehiä ei turhan usein kirjastossa näe.

Kirjastojen kannalta tässä kaikessa on kuitenkin myös mahdollisuuksia. Ainakin tuo jakamistalous on nimenomaan kirjastojen ydinaluetta. Sovitaan sitten niin, että ulkoistetaan levy- ja kirjahyllyt kodeista kirjastoihin. Me pidämme hyllyt ojennuksessa ja päivitämme klassikoiden sekaan uutuuksia. Sitten kun tarvitset sen yhden biisin, jota et mistään muualta saa käsiisi, me hankimme sen sinulle käden käänteessä. Ehkä aika rehvakas uudenvuodenlupaus, mutta siihen tähdätään!

Tervetuloa harjoittamaan jakamistaloutta kirjastoon myös vuonna 2015!

Ps. Jos kuitenkin haluat kotiisi kirjahyllyn, mutta et ihan perinteistä, täältä saa vinkeitä ideoita. 

Hehän ovat kuin kaksi tonttua

Taas on julkaistu uusia joululaululevyjä.  On taidemusiikkia ja poppia, on harrasta ja remuilevaa, on uutta ja perinteistä. Skaala on hyvinkin laaja.

Kaksi suomalaista miesartistia ovat kuitenkin - todennäköisesti toisistaan tietämättä - olleet joululaululevyprojekteissaan hämmästyttävän samanlaisilla linjoilla. Lauri Tähkän Jouluni laulut ja Kyösti Mäkimattilan Joulumuistoni ovat kuin yhdestä puusta.

Molempien levyillä yleistunnelma on häpeämättömän nostalginen. Enimmäkseen ollaan rauhallisissa tunnelmissa, mutta hieman myös hypähdellään. Ajatukset ovat jossain (kuvitteellisessa?) menneisyydessä, jolloin joulu oli jotain muuta kuin kulutusjuhlavuoden huipentuma. Melkein kuulee pirtin lattialle levitettyjen jouluolkien kahinan. Tätä vaikutelmaa luovat suomalaisesta kansanmusiikista tutut soittimet ja soittotyyli: harmoni ja kantele soivat molempien levyillä, Tähkän levyllä myös viulua soitetaan pelimannityyliin ja Mäkimattilan levyllä kuullaan haitariakin.

Kun levyt ovat tyyleiltään näin yhteneväiset, ei ole ihme, että kappalevalinnatkin käyvät niin pitkälle yksiin. Me käymme joulun viettohon, Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Tonttu, Konsta Jylhän joululaulu. Nämä kuusi (6!) kappaletta ovat näillä molemmilla levyillä. (On siellä toki muitakin kappaleita, ihan uusiakin, mutta silti.) Onko muka suomalainen joululauluvalikoima näin kapea? Miten tällainen yhteensattuma on selitettävissä? Suomalaisten kapealla geeniperimällä?

Tilannetta täydentää vielä Suvi Teräsniska, joka uudella (toisella!) joululaululevyllään Joulun henki esittää hänkin Konsta Jylhän joululaulun. Itse pidän tuota joululaulua ehkä kauheimpana kaikkien joululaulujen joukossa, mutta tästä levytyssuosiosta päätellen taidan olla Suomen kansan enemmistön kanssa täysin eri linjoilla.

Tästäkin huolimatta, hyviä hetkiä joulumusiikin parissa. Näinä päivinä niitä hetkiä on nimittäin vaikea välttää, ellei sitten tämä porilaisen kauppakeskuksen linja yleisty.

Ps. Kai se on jonkinlaista huumoria, kun The Blind Boys of Alabama aloittaa oman joululevynsä sanoilla "Do you see what I see?"

Poistoblues

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on parhaillaan käynnissä poistomyyntitapahtuma. Levymetsästäjille en kuitenkaan kovin suuria saaliita lupaa. Jyväskylän kaupunginkirjastossa on perinteisesti oltu varsin varovaisia CD-levyjen poistamisessa. Jatkossa tilanne saattaa kuitenkin muuttua: meillä nimittäin loppuu hyllytila.

Yksi keino helpottaa tilannetta on siirtää harvemmin kysytty tavara varastoon. Vaajakosken aluekirjastosta vapautui pari vuotta sitten varastotilaa, jota ryhdyttiin täyttämään levyillä. Nyt se tie on kuljettu loppuun, sillä kirjasto menettää tämän varastotilan tulevassa Vaajakosken kirjastotalon remontissa. Alun perinkin varasto oli monien mielestä noin yhdeksän kilometrin verran väärässä paikassa. Niinpä varastoa ollaan nyt tyhjentämässä ja siirtämässä pääkirjastolle. Samalla poistetaan levyjä, joita meillä on useampi kappale, eli niin sanotusti löysät pois.

Pääkirjastollakaan varastotilaa ei ole tuhlattavaksi asti. Polttavin kysymys siis on, mitä teemme levyille, joita ei ole kuin yksi kappale Jyväskylän kaupunginkirjastossa, mutta joiden ei kysynnän puolesta tarvitsisi olla avohyllyissä. Aikaisemmin tällaisten viimeisten kappaleiden poistamista on pyritty välttämään. Nyt taitaa tulla seinä vastaan siinäkin asiassa, nimittäin tällaisia levyjä meillä riittää helposti yhden varaston verran.

Kirjastomme varastointiperiaatteita ollaankin parhaillaan päivittämässä. Tilanne on muuttunut edellisestä päivityskerrasta, esimerkiksi Keski-kirjastokimpan perustaminen on kasvattanut asiakkaidemme käytössä olevaa kokoelmaa. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: valtakunnallista musiikkivarastoa ei ole vieläkään.

Kirjapuolella asia on jo ratkaistu: Kuopion Varastokirjastoon  voimme lähettää meiltä poistetut, tarpeeksi hyväkuntoisen viimeiset kappaleet (jos kyseinen teos sieltä vielä puuttuu). Levyjen suhteen tällaista loppusijoituspaikkaa ei Suomessa ole, vaikka sitä on jo vuosikymmeniä suunniteltu. Onneksi on sentään Saundiholvi, Tikkurilassa sijaitseva pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteinen musiikkiaineistojen varasto. Sieltä saa levyjä kaukolainaksi, mutta siellä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan meiltä poistettuja levyjä.

Helppoa ratkaisua ei ole näköpiirissä. Kokoelma on kirjaston kivijalka. Poistamisessa voidaan tehdä isompia ja peruuttamattomampia virheitä kuin hankinnassa. Esimerkiksi vinyylilevyjä poistettiin kirjastoista aikanaan turhan innokkaasti. Tästä virheestä on kirjastoissa otettu opiksi, mutta ratkaisu ei voi olla sekään, että ei poisteta mitään. CD-levyjen luonnollinen poistuma (levyjen katoamiset ja rikki menemiset) ei riitä ratkaisemaan tilakysymystä, vaan jotain on meidän henkilökunnankin tehtävä.

"Musiikin luokitus on aivan liian kova pala asiakkaille"?

Lainausotsikoitujen blogikirjoitusten sarja jatkuu. Tällä kertaa lainaus on otettu Musiikki kuuluu kaikille -blogista, tästä kirjoituksesta. Siinä nimittäin ammutaan alas, ainakin osittain, edellinen kirjoitukseni viime viikolta, jossa käsittelin luokitukseen perustuvaa hyllyjärjestystä.

Kirjoituksessani kritisoin säveltäjän mukaan järjestettyjä hyllyjä. Turussa kuitenkin sellaisista on hyviä kokemuksia. Perustelut tuntuvat aika vastustamattomilta: lisää tietoa paremmin esillä, helppokäyttöisyys sekä asiakkaille että henkilökunnalle, ja mikä parasta: "kirjastossa tuntuu yhä enemmän aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua".

Aktiivisuutta ja onnistumisen tuntua haluaisin meillekin lisää. Minä yritän asiakaspalvelutilanteissa aina muistaa painottaa, että me olemme töissä asiakkaitamme varten, heidän käytettävissään. Harmillisen usein asiakkailla tuntuu olevan se käsitys, että kirjaston henkilökuntaa ei saa häiritä.

Usein taitaa olla kysymys myös siitä, että asiakkaiden mielestä on noloa joutua pyytämään apua. Mistä se sitten johtuu? Ikävistä kirjastokokemuksista? Yleisemminkin yhteiskunnassamme vallitsevasta itsepalveluun kannustavasta kulttuurista? Yksinäisen sankarin ihanteesta?

Minun veikkaukseni syyksi on epäonnistumisen pelko. Löytymättä jäänyt levy tai kirja on yhdenlainen epäonnistuminen, joka pahimmassa tapauksessa muuttuu nöyryytykseksi, kun apuun pyydetty kirjaston työntekijä löytää kaivatun niteen käden käänteessä.

Kirjastot järjestävät kirjaston käytön opetusta koululaisille ja jonkin verran myös aikuisille. Se auttaa asiaa jonkin verran, mutta emme voi lähteä siitä, että asiakkaan pitää suorittaa kirjaston käytön tutkinto, ennen kuin hänen kannattaa tulla kirjastoon. Kirjaston hyllyjärjestyksen, samoin kuin verkkokirjaston, pitäisi olla niin helppoja käyttää, että asiakas löytää hakemansa ilman opastusta. Se on kova vaatimus, mutta siihen pitää pyrkiä.

Onnistumisen tunnetta lisäävät myös yllätyslöydöt. Uutuuksien rooli on tässä merkittävä, mutta vanhemmastakin aineistosta saa mielenkiintoisia ja houkuttelevia aineistonäyttelyjä. Yleisemminkin levyjen ja kirjojen esillepanoon kannattaa panostaa. Säveltäjien mukaan järjestetyt hyllyt tuntuvat Turussa onnistuneen myös yllätyslöytömielessä. Hmm, joudunko siis korjaamaan käsitystäni tästä hyllyjärjestysasiasta?

Yllätyslöydöt eivät kuitenkaan lämmitä asiakasta, joka etsii yhtä tiettyä teosta. Niissä tilanteissa kirjaston asiakaspalvelijoiden, meidän, pitäisi olla helposti saavutettavissa. Avun pyytämisen pitäisi olla niin helppoa, että se ei tuntuisi pyytämiseltä. Hyväksi havaittuja keinoja tähän ovat esimerkiksi henkilökunnan jalkautuminen tiskin takaa lähemmäs asiakkaita sekä vähemmän massiiviset asiakaspalvelutiskit. Nämä tosin eivät ole niin vain toteutettavissa, joskin isoin este lienee henkilökunnan asenteissa.

Parempaa asiakaspalvelua kohti, keinolla millä hyvänsä!

Ps. Lisäsin tuon mainion Musiikki kuuluu kaikille -blogin oikean laidan "Katso myös nämä!" -linkkilistalle. Suosittelen tutustumaan kyseisen blogin muihinkin kirjoituksiin!

"Lajitteluun intoutunut ja elämään kyllästynyt ihminen, joka kaipasi lisää järjestystä"

Facebook-kaverini seinällä käytiin äskettäin keskustelua kaunokirjallisuuden eri lajien hyllyttämisestä erikseen. Erityistä kummastusta herätti novellien erottaminen muusta proosasta. Suuri osa keskustelijoista oli ei-kirjastolaisia (myös keskustelun aloittanut kaverini). Kommentit olivat melko värikkäitä ja sieltä poimin tämän bloggaukseni otsikon. Otsikon lausahdus on melko osuva kirjastoihmisen määritelmä, mutta onko se koko totuus?

Tässä en nyt ota novelleihin tai muuhun kaunokirjallisuuden hyllytykseen kantaa. Samaa asiaa joudutaan kuitenkin miettimään myös kirjastojen musiikkiosastoilla, esimerkiksi juuri nyt, kun mylläsimme Vaajakosken musiikkiosaston pop-rock-levyhyllyä uuteen järjestykseen. Tavoitteena on selkeyttää ja helpottaa kirjaston käyttöä, mutta voiko tässä käydä niin, että asiakkaiden on entistä vaikeampi löytää hakemaansa?

Vaajakosken musiikkikokoelma on ollut kokoonsa nähden hyvin vähän lajiteltu. Esimerkiksi juuri tämä pop-rock-osasto: kaikki tyylit ovat olleet sulassa sovussa samoissa aakkosissa, oli se sitten punkia, discoa tai bluegrassia. Se oli ihan toimiva ratkaisu, tai ainakin harvat hyllyjärjestystä koskevat asiakaskommentit olivat positiivisia.

Olematon negatiivinen palaute ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että asiat olisivat täydellisessä jamassa. Noin vuosi sitten "intouduimme lajittelemaan". Totesimme, että Suomi-räppiä kysellään paljon, joten tuntui perustellulta ottaa hiphop ja rap-musiikki erilleen, jotta tuon tyylilajin ystävien kirjastokäynnit olisivat antoisampia. Samalla, kun sille tielle lähdettiin, otettiin omille hyllyilleen myös tekno ja reggae + ska, nekin kun ovat selkeästi omat juttunsa.

Nämä erottelut toteutettiin kirjastoille tavallisimpaan tapaan: luokkanumeroita käyttäen. Jokaisen levykotelon reunaan kiinnitetyn luokkanumeron mukaan levyt on kätevä järjestää musiikkityylin mukaan ja verkkokirjastossa sama numero tarkoittaa nimenomaan hyllypaikkaa. Numerot ovat kuitenkin monille asiakkaille vähän hankala tapa lähestyä musiikkikokoelmia. Niinpä joissakin kirjastoissa on viime vuosina lähdetty rakentamaan hyllyjärjestystä luovempaan tapaan. Esimerkiksi taidemusiikkia on järjestetty hyllyihin säveltäjän mukaan, sisälsivät ne levyt sitten sinfonioita (78.541), oopperoita (78.351) tai konserttoja (78.55).

Entä jos Beethovenin levyllä on myös pari biisiä Brahmsilta? Entä jos haluan tutustua eri säveltäjien sellokonserttoihin?  Väliaikaiset nostot ja näyttelyt ovat kannatettavia, mutta pysyviä hyllyjärjestyksiä säveltäjien mukaan en kannata. Kirjastoissa aineiston pitää olla esillä niin, että sitä on A) mielekästä selata hyllyillä, mutta samalla B) tietokannasta haetun niteen pitää olla helposti ja loogisesti löydettävissä hyllystä. Nämä tavoitteet ovat valitettavasti jotakuinkin käänteisessä suhteessa keskenään. Siitä kuitenkin pitäisin kiinni, että verkkokirjastossa näkyvä hyllypaikkatieto olisi yhteneväinen fyysisen hyllyn kanssa.

Täydellistä ja lopullista hyllyjärjestysratkaisua ei siis taida olla. Tänään otimme, vuosien jahkaamisen päätteeksi, pop-rockin seasta erilleen luokan 78.89112: hard rock / heavy rock. Heavy on ihan perusteltu erilleen otettava, mutta hard rockin takia olen tätä erottelua lykännyt. Missä menee tavallisen rockin ja hard rockin välinen raja? Aika monen yhtyeen/artistin kohdalla sitä on vaikea vetää. Entä jos artistin tuotannossa on kevyempiä ja raskaampia levyjä? Laitetaanko ne silloin eri luokkiin ja siten eri hyllyihin? Vastaus: kyllä. Näistä epäkohdista huolimatta uskon, että tekemämme hyllyjärjestysmuutos on enimmäkseen toimiva. Jäämme odottamaan asiakaspalautetta, tervetuloa antamaan.

Ps. Alussa mainitsemassani Facebook-keskustelussa ihmeteltiin myös, että "kukahan raukka siellä istuu illat pitkät miettimässä, mihin hyllyyn sijoitetaan scifi-trilleri, maagis-realistinen sukusaagamuistelmateos, enkeli-sotakirja"... Täällähän me näitä mietitään, että pitäisikö Kaija Koo olla iskelmässä vai pop-rockissa. Esimerkkejä hankalasti kategorisoitavista teoksista löytyy toki paljon, mutta toisaalta suurin osa sujahtaa paikalleen aika helposti. Eli ei meillä yöunet mene, kiitos vain huolenpidosta. Enemmän olen huolissani asiakkaista, jotka eivät tule kysymään neuvoa kirjastohenkilökunnalta, vaan poistuvat tyhjin käsin. Sitä paitsi juuri heiltä me tarvitsisimme palautetta hyllyjärjestyksestämme!